155. Akaasiapuun alla 7

Viimeinen palsta Jaredin haastattelusta menee suurin piirtein näin: ”Jared, mitä kouluun kuuluu?” ”Hyvää.” ”Oliko opettaja vihainen sinulle?” ”Oli.” ”No miksi?” ”En osannut lukea tarpeeksi hyvin.” ”Saitko selkääsi?” kysyn hyvänäkin vitsinä. En osannut odottaa vastausta, jonka sain. Se oli: ”Kyllä sain selkääni.”

Jared ja hänen siskonsa Leena
Limurun lähettienkokouksessa hiihdetään.

Seuraava lähettienkokous on maaliskuussa Limurussa, lähellä Nairobia. Nämä kokoukset ovat meille työtä, mutta samalla virkistystä, koska näemme toisia lähettejä, voimme vaihtaa ajatuksia ja puhua syvempiä tuntojamme suomen kielellä. Edellisen vuoden syksyn lähettienkokous pidettiin Kisumun kehitysvammakoululla, jossa nukuimme koulun asuntolassa. Oli vielä siistiä, koska koulu oli uusi. Kisumu ei tuntunut kenestäkään hyvältä, oli kuuma ja ilmassa oli pölyä niin, että se haittasi näkyvyyttä. Toivomme Limurusta parempaa, virkistävämpää. En muista sieltä muuta kuin kylmät huoneet ja paksut lätyt, joiden päälle valutettiin vaahterasiirappia. Tein kokoukseen koulun toimitakertomuksen.   

Esa ja Mikko voimailevat
Orvokki Kallio harjoittelee viljan putsausta.
Orvokki taustalla, Vesamäen Aino edessä.
Masai Marassa retkellä.
Olen näemmä osannut täyttää ristikon.

Veikko on lähdössä Suomeen. Hänen isänsä on huonossa kunnossa. Lähtöpäiväksi muotoutuu 16.3. ja paluu 10.4. Saa sitten nähdä, milloin palaa. Aina ei pääse palaamaan silloin, kun haluaa. Minä alan haaveilla kirjoitussarjaa nimeltään Lähetystyöntekijän matkassa. Voisin kertoa siinä, mitä lähetystyöntekijät tekevät. Suunnittelemme Outin ja Satu Arkkilan yhteistä koulua peruskoulun jälkeen Kijabessa. Ehdotan, että olisi hyvä, jos he voisivat olla siellä koko vuoden. Lupaamme olla Sadulle äiti ja isä. Saamme tiedon, että näin tullaan tekemään. Outin seuraava vuosi olisi turvattu. Kyllä sitä on pohdittukin paljon. On tuntunut kamalalta ajatukselta lähettää Outi Suomeen jonnekin vieraaseen paikkaan vieraiden ihmisten hoitoon, siitäkin huolimatta on tuntunut, vaikka näen päivittäin iloisia ja virkeitä asuntolassa asuvia lapsia.

Mikko
Wibipuurosta on jäänyt m harhailemaan masaiden samettikukkuloille. Siis: wimbipuuroa.
Esan kanala.

”Sain lahjaksi yksinäisen päivän. Tänään meidän kaikkien piti mennä Matongoon kokoukseen, mutta Esa alkoi oksennella yöllä ja niin jäin hänen seurakseen kotiin. Olen kiitollinen tästä hiljaisesta päivästä. Olen kirjotellut kirjeitä, vastaillut erilaisiin mieltä painaneisiin viesteihin ja erilaisiin lähetyksiin, joita joulun aikana tuli runsaasti. Nyt alkaa olla hyvä olla silla lailla kuin on silloin, kun saa asioita pois mielestään painamasta. Esa on ollut hyvässä kunnossa, ehkä oksentelu oli jotakin mahavaivaa vain. Tuolla hän nyt maalailee muotokuvaa minusta, äsken soitteli kitaraa ja sitä ennen haki kanalastaan munia. Paistoimme ne yhdessä ja nautiskelimme olostamme ja toisistamme. Esa hyräilee maalatessaan ’Sininen on taivas, siniset on silmänsä sen’. Saamme tällaisia läheisyyslahjoja joskus aivan yllättäen.” Näin kirjoitan Pentille.

Yläkoululaisia yläkoulun pihalla
Miten pitkiksi he ovat venähtäneetkään jo. Liikuntatunnilla sai käyttää mekkoa.

Kerron Pentille myös, miten teimme retken seudun upeimmalle nähtävyydelle eli samettikukkulalle koulun liikuntatuntien aikana. Oli kaksi tuntia peräkkäin ja ajattelin, että ehtisimme siinä. Kukkulan juurelle ajettiin autolla, sillä matkassa oli vieraitamme, Aino ja Orvokki. Kiipeäminen oli rankka urakka, lapsille ei tietenkään. Jossakin vaiheessa huomasin, että tulisi kiire. Jätimme Ainon ja Orvokin tulemaan hitaammin Veikon kanssa toisella autolla ja minä kaahasin lasten kanssa autolla niin, että olimme luokassa valmiina minuutti ennen koulun alkua. Meillä oli silloin niin tarkkaa.

Heli ja Antti

Itse olin enemmän innostunut ilmiöoppimisesta, kuten vuohen teurastuksesta ja sitä kautta sisäelinten oppimisesta tai taiteen ja liikunnan yhdistämisestä ja suurpiirteisistä aikatauluista kuin tarkoista minuuttiaikatauluista, mutta taivuin rajoihin kun täytyi. Minua ei olisi haitannut, jos jostakin tunnista olisi jäänyt jossakin vaiheessa uupumaan jokin minuutti, koska kuitenkin tein tuntikaupalla talkoomeiningillä kerhoja ja muuta viikon mittaan.

Saamme kuvan kummitytöstämme ihanasta Annasta.
Timo olisi hyvä hovimestari, mietin.
Kategoriat: Ei kategoriaa | Jätä kommentti