Kotipuumme alla Lutheran Junior Seminaryn alueella on pieni sauna, entisten opiskelijapolvien tänne rakentama. Emme pystyneet ajattelemaan sitä ennen kuin saimme vettä, edes hiukkasen vettä. Sitten kun niitä kumpaakin tuli, Veikon tuntevat tietävät, mitä siitä seurasi.
Oli tietenkin odotettavissa, että Veikkoon iskisi kiuasvimma, kun hän kuuli toimimattomasta saunasta. Sen kiuas oli ollut pitkään käyttämättä ja ruostunut. Kolot ja reiät paikattiin sementillä ja sauna lämmitettiin. Menimme innolla saunaan, mutta ei kiukaasta löylyjä tullut. Toinen yritys. Istuin taas Timon kanssa kylmillä lauteilla, uskollista istumisemme oli. Muistelimme Veikon kiukaita Kenian Matongossa. Epätoivoista ja toisaalta hyvin huvittunutta naurua pulppuili väkisinkin ilmoille. Tämä on meidän isä.
Seuraavaksi Veikko muisti raumalaisen Risto Torpon afrikkalaisen kiuasversion. Hän päätti toteuttaa tämän halvan, helpon ja toivon mukaan käytännöllisen kiuassuunnitelman. Minusta se kuulosti suurelta, mutta minkäs teit. Kiuas täytyi tehdä. Istuimme jälleen lauteilla. Ensimmäisen ja samalla viimeisen kauhallisen jälkeen ei löylyä tullut. Poltimme vain tynnyrikiukaan kyljen hohkaavassa kuumuudessa säärikarvat. Seurasi kiivas projektin seuraava vaihe. Tynnyriin ympärille käärittiin kattopeltiä ja uutta lämmitystä kokeiltiin. Kiuas ei hivele silmää, mutta neljäs kiuas onnistui.
Ulkopuolisten suomalaisten vierailijoiden mielestä tynnyristä tulisi enemmän löylyä, jos se olisi vaakasuorassa. Puitakaan ei tarvittaisi niin paljon kuin nyt.
Lopputulemana oli, että saimme saunoa aina, jos vain oli vettä ja jos löysimme jostakin puita.
8.3.97 Dar Es Salaam, Bahari Beach. Veikko kirjoittaa, miten hän ei muistanut, kuinka hienoa Intian valtameressä onkaan uida. Hän kertoo myös, miten sai yhden kalan uimahousuihinsa. Kala nousi rannalle yhdessä hänen kanssaan. Samalla kerralla sininen rakkulameduusa poltti lonkeroillaan hänen leukansa. Siinä hän muisti, miten Esa lapsena ui keskelle samanlaista sinistä, polttavaa lauttaa. Kirveli todella paljon.
Illon mummun yhdeksänkymmentävuotisjuhlat puhuttavat. Lähetän Outille ja Esalle ohjeita, miten pitää toimia. Juhlat vietetään palmusunnuntaina 23.3. kello 12.00–18.00 Illon Vesamäessä. Kaikkia kutsutaan juhliin. Itse syntymäpäivä on kiirastorstaina 27.3. Ohjeiden joukkoon kerron, että saimme juuri käyttöömme valkoisen auton, aika suuren. Edessä on tilaa kahdelle, takana puiset penkit sivuttain. Diesel.
Hienoinen uutuudenviehätyksen häive, jota vielä jonkin aikaa sitten oli, on nyt täydellisesti hävinnyt. Olemme mukana arjessa ja siihen kuuluu ankara taisto hyttysiä vastaan. Olimme luulleet, että asuntolassa olisi hyttysverkot, mutta ei. Nukuimme ensimmäisen yön ilman verkkoja ja se tuntui kauhealta. Pyysimme seuraavana päivänä heti joltakulta autolliselta liftin Morogoron keskustaan, johon oli vajaa kymmenen kilometriä ja saimme kipeästi tarvitsemamme. Myöhemmin kuulimme, että markkinoille oli kehitelty uusi myrkky hyttysten estoon. Myrkky toimii siten, että verkot kastetaan tähän liuokseen, kuivatetaan ja pannaan paikoilleen. Hyttynen kuolee kahdessa minuutissa yrittäessään tunkeutua verkon läpi. Olemme nyt myrkyttäneet kaikki verkkomme. Saa nähdä miten hyttysten ja meidän käy.
On maaliskuun loppupuoli. Kyyhötämme sängyn pohjalla kuin kaksi vanhaa varista suomalaisen aidan seipäällä. Kuumuus on sietämätön, ainakin viisitoista astetta liikaa. Ajatukset myllertävät päässä ja takkuavat sanaa haba haba… En tiedä mitä haba on, mutta tuntikausia mietin habaa. Veikko pähkii vieressä. Meillä on malaria.
Malaria iski ennen kuin uskoimmekaan. Suomessa ajattelin että tietenkin sairastumme siihen, mutta en ikinä uskonut, että näin nopeasti ja näin pahaan. Kaikkia paikkoja särkee, värisyttää, on kuuma, hiki virtaa ja sitten on taas kylmä, mutta kaameinta on päässä. Siellä vellovat tyhmät ajatukset ja tyhjät sanat. Harmittaa nuo hyttysetkin. Ne ovat niin surkeita täällä, etteivät edes inise. Niiden lento on vaappuvaa, ne pälyilevät salakavalasti pöytien alla ja räpiköivät verkoissa. Reilu suomalainen kunnon hyttynen on sentään jotain. Näitä surkimuksia ei edes huomaa ennen kuin paukama on sääressä. Ne ovat kuin suomalaiset, pitävät sisusta ja sisuksissaan kantavat vastustuskykyisiä parasiittejä.
Expecct the unexpected (odota odottamamtonta) kirjoitti johtajamme ensimmäisenä päivänä taululle. Tiesimme ilman sitäkin odottaa kaikkia vaivoja, mutta emme muistaneet, että tämä kaikki on näin toivotonta. Yritämme ajatella myönteisesti, mutta ei se auta.
Eräs ystävämme antoi mainion esimerkin myönteisestä ajattelusta:
– Eikö ole hienoa, että voitte nyt olla omassa sängyssänne, ei tarvitse lähteä uimaan altaalle asti.
Myönteistä on myös se, että ostamamme tuuletin pyörii moitteettomasti. Ilman sen antamaa raikasta tuulahdusta emme saisi nukutuksi. Märkä pyyheliina jalkojen ympärillä viilentää tukalaa oloa. Jalkani ovat kuin huonosti toimiva lämpöpatteri. Ne ovat joko on tai off, kuumat tai kylmät, termostaatti ei toimi. Onneksi on pyyheliinoja ja vähän vettä, siis vähän vettä.
Oikeastaan vettä ei ole. Suihkussa saa käydä joka kolmas päivä tai jos ystävät alkavat kovasti kartella, johtaja on sanonut. Juomavesi on juomakelvotonta pahanmakuista ruskeaa lientä. Opiskelijoiden lapsille ostellaan vesipulloja juomista ja hampaiden pesua varten tuhannella shillingillä pullo. Yksi Suomen markka on noin satakolmekymmentä shillinkiä. Kaikki on ihan toivotonta. Sähköt ovat välillä poikki pitkiäkin aikoja. Puhelin ei toimi. Vieressä olevilta vuorilta hakataan metsiä koko ajan. Kaikenlaiset sairaudet leviävät hurjaa vauhtia. Kyselemme keskenämme, miksi mikään ei toimi?
Vertailemme Suomea ja Tansaniaa. Suomessa on paljon ankarammat olosuhteet kuin täällä, siis ilmastollisesti. Miten ihmiset ovat lainkaan selviytyneet pakkasissa? Kumpi on pahempaa pakkanen vai kuumuus? Kummassa kuolee nopeammin, kyselemme toisiltamme ja saamme tietää, että Morogorossa toimii valtava määrä erilaisia kansalaisjärjestöjä, eikä mikään silti toimi. Suomalaisiakin järjestöjä kuuleman mukaan on yksitoista. Työmme täällä on kuin pisara meressä. Yhteensä kaikkien järjestöjen työ on vain ämpärillinen, jos sitäkään. Mitä valtameressä ämpärillinen vaikuttaa? Ei tästä tule yhtään mitään.
Sisko Raitis kirjoittaa meille: ”Huhti-toukokuun kirjeenne alku oli shokeeraava. Tällaista ei ole lähetystyöntekijöiden aikaisemmin sallittu kirjoittaa. On hyvä, että kuvasitte malarian sairastamista kuumuudessa. Saunaprojektit sitten edustavatkin lähetystyön toista laitaa.”
***
Tykkään, kun luet tekstejäni. Muistot elämästäni ja elämäni käännekohdista ovat muistoja minun näkökulmastani. Jos haluat lisätä jotakin kirjoituksiini tai vastata kysymyksiini tai korjata hatarasti muistamiani asioita, otan viestisi mielelläni vastaan osoitteessa: irja.aroheinila@gmail.com. Myös Face-sivuilleni voi kirjoittaa ja kommentoida. Jos haluat liittyä WhatsApp-ryhmään, jossa ilmoitan uuden kirjoituksen syntymästä, anna WhatsApp-numerosi minulle. ***