Moniankun lähetysaseman lähellä oleva lähde, josta on saatu lupa johdattaa vettä asemalla. Lehmät kävivät juomassa siitä, pyykit pestiin ja samalla peseydyttiin samassa paikassa. Veikon piti keksiä systeemi, jolla saataisiin puhdasta vettä. Bwana Maji -titteli siirtyi siis Moniankuunkin. Lähde valjastettiin kolmiosaiseksi, ylimmästä johdettiin putki asemalle ja myöhemmin myös Igendioille, toisessa osiossa vesi valui putkesta, jonka alle sai ämpärin tai kanisterin, siinä oli myös näkösuoja, jonka takana saattoi peseytyä, eläimet eivät päässeet sinne, kolmannessa, noin kymmenen metrin päässä, oli kaukalo, josta eläimet saivat juoda. Tästä vesi valui ojaa pitkin alammas rinnettä. ”Lähde toimi ainakin kymmenen vuotta huoltovapaasti”, sanoi Veikko.Vesi tuli vesitorniin, josta se johdettiin aseman alueelle joka paikkaan, klinikalle, terveyskeskukseen ja yksityisasuntoihin. Periaatteessa vesi oli niin puhdasta, että sitä olisi voinut juoda keittämättä, mutta säiliön eliöstön vuoksi vesi keitettiin aina.Sadevettä katoilta johdettiin tällaisiin tankkeihinViereisen paikallisen koulun opettajien asunto vasemmalla kunnostettiin Matongon suomalaisen koulun käyttöön. Oikealla asuntola, joka sekin oli rakennettu opettajien asunnoksi.Koulu siirtyy iltahämärissä Moniankuun. Oppilaat olivat jo paikalla.Kouluparakit oli köytetty pick upin lavalle käsinpunotuilla sisalnaruilla. Mitään mitään kuormaliinoja ei ollut.Vasemmalla yläkoulu, oikealla alaluokka ja kirjasto, kemian laboratorio ja materiaalivarasto. Viimeksi mainitun tavarat hyllyissä muistin pitkään, muistin, mitä oli ja missä sijaitsivat. Ehkä muistaisin vieläkin. Tämä kertoo siitä, että materiaalia oli vähän ja se oli arvokasta. Vuorisen Timo ja lapset sotkevat savea pappilan pihan vierasmajaa varten.Vasemmalla kellotapuli, Moniankun kirkko. Pappila, jossa Vesamäen perhe asui ja heidän Rellunsa.Moniankuun rakennettiin huoltokatos autoille, johon tuli myös rasvausmonttu ja lukittu työkalusuoja (takana).Kaksi työjuhtaa. Avolava-auto takana (varsinainen juhta, joka toimi voimaa vaativissa töissä, esim. propellin nosto taivaisiin). Sillä kuljetettiin myös ihmisiä. Edessä paikallisen tavan mukaan rakennettu auto, jossa takana oli pitkät penkit sivuilla, voitiin siis kuljettaa ihmisiä. Vankka kattorakenne. Katolla kuljetettiin lautoja ja rautoja.Pääsiäisajan kurainen matka takana.Moniankun kirkon rakentaminen on vihdoin alkanut. Kirkko on suunniteltu muodoltaan yhteisölliseksi, ei ole siis pelkkä pötkylä, vaan kolmio. Veidon ideana oli laittaa kalteva lattia, jotta kurat oli helppo huuhdella veden avulla pois. Vettä oli tarpeeksi. Sadeaikana lateriittisavi tarttui lujasti kenkiin ja varpaisiin. Alttari oli alhaalla.Moniankun seurakunnan pappina on Aatos Vesamäki, veljeni. Aatos viimeisteli kirkon lopulta, koska me lähdimme Suomeen.Moniankun kirkon rakentaminen on aloitettu. ”Tämä mies oli todella taitava”, Veikko sanoi. Mies kuoli hetimiten lähtömme jälkeen. Moni muukin hänen tavallaan. Aids oli 1980-luvulla todella suuri ja vaiettu ongelma.Hezronin veli, nimi ei muistu mieleen. Taitava mies hänkin. Hän sai kootuksi rahaa niin, että perusti lopulta pikkuruisen kaupan.Moniankun seurakunnassa rukoilevia miehiä. ”Kirkon työmaa oli sikäli ihmeellinen”, Veikko kertoo ja jatkaa, että joka aamu pidettiin aamuhartaus, jossa rukoiltiin varjelusta työmaalle. Kiipeiltiin jo korkealla kahdeksassa metrissä ja mitään turvalaitteita ei ollut. Rakennuksen seinät vahvvistettiin betonipilareilla ja -kehillä. Aatos. ”Mitä hän tekee lekalla?” Veikko kysyy.
Vesamäen Mikko kirjoittaa Moniankun kirkon rakentamisesta: ”Heikkisen Pauli oli malariassa, kantoi lepotuolin työmaan viereen ja asettui odottamaan hetkeä, jolloin kirkko romahtaa valtavan kattoristikon nostoon. Ei hetkeäkään uskonut, että nosto onnistuu.”
Vesamäen Antti muistaa: ”Melkoinen temppu oli se ristikon kujettaminen Moniankuun. Oli aika vinkeä näky, kun pick-up oli kehikon sisällä. Eka yritys meni pieleen, oli liian pitkä kehikko ja se nitkahti mutkalle. Kehikko sahattiin poikki ja kuskattiin kahdessa osassa perille.”
Kuva ei ole Moniankusta, mutta emme muista mistä. Hyvin se kuitenkin kuvaa Veikon työtä. Vettä pumpataan johonkin säiliöön, jotta saamme vettä koteihimme, jopa kuumaa vettä, joka lämmitettiin auringolla. Veikko teki aurinkokeräimiä.
Antilta tuli viesti, joka tuntuu kovasti oikealta. Kiitos, Antti, meidän muistimme. ”Väittäisin, että kuva on Matongon pappisseminaarin päädystä, kuvan oikealla puolella on ’ala-asema’ ja tuulimylly olisi myös juuri kuvan ulkopuolella.”
En muistanut lainkaan, kun Veikko kertoi veden lämmityksestä Matongossa. Niinpä hän piirsi minulle ylläolevan kuvan. Puilla lämmitettiin. Oli pesä ja sen yllä tynnyri, josta putki johti veden asuntoon. Puilla lämmittäminen alkoi käydä mahdottomaksi. Piti keksiä uusia systeemeitä. Muistan, miten Anja-Maija Vanhanen suri sitä, että synnyttäneiden naisten piti peseytyä kylmällä vedellä. Hänelle itselleen se oli vaikeaa, mutta sitten hän jatkoi, että ”ehkä se on helpompaa näille naisille, koska he ovat tottuneet kylmään veteen lapsuudesta asti”.
***
Tykkään, kun luet tekstejäni ja katsot kuviamme. Muistot elämästäni ja elämäni käännekohdista ovat muistoja minun näkökulmastani. Jos haluat lisätä jotakin kirjoituksiini tai vastata kysymyksiini tai korjata hatarasti muistamiani asioita, otan viestisi mielelläni vastaan osoitteessa: irja.aroheinila@gmail.com. Myös Face-sivuilleni voi kirjoittaa ja kommentoida. Jos haluat liittyä WhatsApp-ryhmään, jossa ilmoitan uuden kirjoituksen syntymästä, anna WhatsApp-numerosi.
