Pikkupoika ja pappa möyrivät maassa.
Toinen oli vähän kauempana toisesta,
kumpikin putken päässä ja päällä.
Pyllyt sojottivat kohti taivasta.
“Haloo, täällä pappa.”
Ja niin edelleen. Laulua ja naurua
ja kumeaa äänten huminaa.
Kellään ei ole sanoja kuvaamaan
pienen pojan ilon määrää.
Ei, väärin, väärin!
Pitää sanoa:
pienten poikien ilon määrää.