232. Kun emme mitään muuta voi syntyi keväällä 2023

Nyt voitte lukea ja kenties myös markkinoida kirjaani. Markkinointi tarkoittaa, että voi kertoa kavereille kirjasta tai kysellä sitä kirjastoista, kirjakaupoista. Tällaista ystävätoimintaa vain. Samaa, jota harrastan Wareliaan päin eli yritän myydä Warelian kustantamaa kirjaa. Haluaisin niin kovin, että kirjani leviäisi opettajien, kouluttajien, sairaanhoitajien, lääkäreiden, sosiaalityöntekijäiden, seurakuntien työntekijöiden ja muiden ihmisten parissa työtään tekevien käsiin. Ja tietenkin kenen tahansa, vaikkapa parvekeikkunoita tekevien käsiin. Olen luvannut, että annan saamani palkkiot, jos niitä joskus tulisi, tansanialaisten tyttöjen koulutukseen. ”Kun emme mitään muuta voi” on kirjasarjan ensimmäinen osa. Kaksi seuraavaa osaa odottaa painatusvuoroaan. Mutta tämä pitää saada ensin myydyksi.

Tässä vielä kuvia kirjani tulosta meille ja julkkarista Sastamalassa 27.4.23

Warelian johtaja Marko Vesterbacka tuo meille kirjoja. Toivotaan, että kirjoittaja itsekin myisi niitä. Se on nykyaikaa.
Sata kirjaa myyntiin.
Olemme tehneet kirjan.
Mukavan näköinen kirja. Eihän siitä itse voi muuta sanoa. Vasta kun kirja on ostettu ja lukijan käsissä, kirja on kirja ja täyttää tehtävänsä.
Nimikirjoituksia
Nimmareita odottavien jono oli pitkä.
Tässä kirjailija selittää jotain.
Tässä hän miettii.
Helena Keskinen avasi kahvilansa meille.
Veikko ja Irja juhlimassa.
Kukkia, joita en lainkaan osannut odottaa, koska odotin niin kovasti ihmisten näkemistä, tuli niin paljon.
Ja kortteja sain. Kyllä ilahdutti. Maisa ja Tiina olivat kaivaneet esiin vanhan valokuvani ja taiteilleet siihen elämäni osasia.
Opettelen ottamaan vastaan kauniita sanoja, joita tässä Tiinan ja Maisan kortista.
Kun emme mitään muuta voi, niin myymme nyt sit näitä kirjoja.

Ja mistä kirja kertoo? Tässä lyhyesti:

Kirjasarjan ensimmäinen romaani ”Kun emme mitään muuta voi” vie lukijan Afrikan paahtavan auringon alle naisten värikkäiden elämänkohtaloiden pariin. Nelikymppinen suomalainen sairaanhoitajan opintojaan viimeistelevä Maija palaa Morogoroon, jossa entuudestaan jollakin tavalla tuttu, masai-heimoon kuuluva nuori älykäs Rose pakoilee naittajiaan.

Maijakin on paossa jotakin, eikä kaipaisi autettavia riipakseen. Hänen pitäisi myös saada opinnäytetyönsä tyttöjen ympärileikkauksista valmiiksi. Kuka lopulta auttaa ja ketä? Onko ihmisen tarkoitus ja mahdollista selviytyä elämässä yksin? Mitä naisten unelmoinnilla, yhteistyöllä ja joukkovoimalla voidaan saada aikaan?

Romaanin myötä lukija pääsee mukaan keskelle tansanialaista elämäntapaa ja arkea yhteiskunnassa, jossa usko on hyvin näkyvässä asemassa arkisista tervehdyksistä tuntemattomien kesken aina hamekankaiden ajatelmateksteihin ja linja-autojen iskulauseisiin saakka.

Kertomus on fiktiota, mutta Irja Aro-Heinilä on asunut Keniassa ja Tansaniassa ja työskennellyt Tansaniassa Morogoron hiippakunnan naistyön johtajana, joten romaanin puitteet ovat itse nähtyä ja koettua.

Ensimmäinen kirjasta saatu palaute kuvaa kirjan luonnetta: ”Kun lukee kirjaa Kun emme mitään muuta voi, saa kontaktin kirjoittajan sieluun ja silloin ei ole hetkeen yksinäinen. Kun samastuu kirjan henkilöihin ja huomaa yhtäläisyyksiä heidän ja itsensä välillä, saa kokea olevansa normaali, ’yksi meistä ihmisistä’. Se on lohduttavaa ja parantavaa.

Kun lukee kirjaa Tansaniasta, pääsee Tansaniaan, vaikkei tulisi koskaan olemaan varaa matkustaa. Saa avaramman maailman. Oppii ymmärtämään, miten erilainen maailma länsimaiden ulkopuolella on. Saa ihanaa vaihtelua omaan arkeen, pakopaikan hetkeksi tiskien, pyykkien ja villakoirien keskeltä.

Kun lukee kirjaa ihmisistä, jotka tekevät työtä muiden auttamiseksi (naisten yhteistyö ympärileikkauksia vastaan), saa esikuvan, mallin ja ideaalin, jotta alkaa haluta itsekin tehdä elämässä jotain oikeasti merkittävää. Siitä syntyy tulevaisuuden unelmia, uusia tavoitteita, joiden vuoksi elämä ei tunnukaan enää harmaalta, vaan mielekkäältä. Tulee innostus: maailmassa löytyy tehtävää!”

Seuraavat palautteet ovat saman tyyppisiä: ”Posti toi juuri kirjasi ja taitaa olla lukeminen hidasta, kun olen jo ensimmäisten 20 sivun kanssa huomannut olevani siellä: vanhalla lentoasemalla, vanhalla bussiterminaalilla, barabaralla (tiellä) Morogoroon, Kilakalan risteyksessä, katsomassa vuoria. Haistan tuoksut ja kuulen äänimaailman. Kaskaat, musiikin, puheen… En ole vielä siis pitkälle kirjaa päässyt, mutta jo nyt onnellinen että olet sen kirjoittanut!”

”Oli loppuun asti hieno, koukuttava kokemus”, sanoo joku muu ja huomauttaa, ettei kannattaisi aloittaa lukemista illalla, sillä teksti vie mukanaan ja karkottaa unet. Aamulla on kuitenkin lähdettävä töihin.

Viimeisin palaute on tullut kirjoittajakaverilta: ”Terveisiä Irjan kirjan ääreltä. Oikeastaan pidän hellästi sitä käsissäni, luen hitaasti, sillä erilaiset muistot kirjoitusmatkan varrelta putkahtavat mieleeni. Huomaan myös, että luen tarkasti Maijan ja Rosen alkutaipaleita. Näen Morogoron, ahtaan ruokahuoneen, suuret huonekalut, pauhaavan television ja kaiken tuskastuttavan hitaasti hoituvien asioiden paljouden. Riemastuneena muistan ne siat, joiden avulla lapset koulutettiin. Olen siis sivulla 105. Kiitos Irja suurenmoisesta kirjasta.”

Kirjaa saa ostaa netistä ja kirjakaupoista tai esimerkiksi jostakin seuraavista osoitteista:

https://holvi.com/shop/tyrvaanpryki/product/2a93d098d23fc006dcfcdfe9aba19049/

https://www.adlibris.com/fi/kirja/kun-emme-mitaan-muuta-voi-9789523870444Mutta halvimmalla saa täältä: https://www.adlibris.com/fi/kirja/kun-emme-mitaan-muuta-voi-9789523870444

Kun emme mitään muuta voi

***

Tykkään, kun luet tekstejäni. Muistot elämästäni ja elämäni käännekohdista ovat muistoja minun näkökulmastani. Jos haluat lisätä jotakin kirjoituksiini tai vastata kysymyksiini tai korjata hatarasti muistamiani asioita, otan viestisi mielelläni vastaan osoitteessa: irja.aroheinila@gmail.com. Myös Face-sivuilleni voi kirjoittaa ja kommentoida. Jos haluat liittyä WhatsApp-ryhmään, jossa ilmoitan uuden kirjoituksen syntymästä, anna WhatsApp-numerosi.

Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.