34. Veikon kasvumaa

Veikon vanhemmat Toive Kaarina s. Kotiranta (8.7.1914–23.3.1981) ja Nestor Martti Aro-Heinilä (31.10.1913–3.9.1987) ovat molemmat käyneet Karkun evankelisen opiston vuosina 1933-1934. Siksi ei ole ihmeellistä, että Saarenkylän Uusi-Maijalasta lähtee Veikon anomus opiston oppilaaksi pääsystä. Harrastuneisuutta ja myönteisyyttä opiskeluun osoittaa muun muassa se, että Martti on ottanut osaa Suomen lut. evankeliumiyhdistyksen nuorisoliiton toimeenpanemiin 12 päivää kestäneisiin työntekijäkursseihin Tyrväällä 1948.
                      Hän on osallistunut tälle kurssille nelisen vuotta sodan loppumisen jälkeen, jolloin kaksivuotias Veikko on pahimmassa kiipeilyiässä ja Leila on vastasyntynyt. Pääsihteeri Toivo Salminen ja Kurssin johtaja Lauri Mustajoki ovat todistuksen allekirjoittajina. Evankeliumiyhdistyksen paikallisosastoissa tarvittiin vetäjiä. Martti meni kursseille yhdessä veljensä Hanneksen pojan, Kalevi Aro-Heinilän, kanssa.
                      Veikko muistaa, että miehet tekivät yhdessä kotikäyntityötä myöhemmin ja pitivät evankeliumin asiaa esillä. Isä piti esimerkiksi pyhäkouluja niin kauan kuin kylässä riitti lapsia eli Laimin ja Vesan nuoruuteen. Isä soitti klarinettia ja säesti lauluja harmonilla. Hän antoi minulle, nuorelle morsiankokelaalle, uudenlaisen mieskuvan mallin.
                      Katselin ensimmäisillä käyntikerroillani heidän kodissaan elämäni ensimmäistä laulavaa ja soittavaa maanviljelijää. Katselin hänen antautuneisuuttaan Siionin Kanteleen laulujen sanoille ja sanomalle. Näin, että hänellä oli usein kyyneleet silmissä, kun hän lauloi ”Armo yli kaikkien valtava on, synnit kun poissa on aivan”. Siinä hän oli enemmän itsensä kuin koskaan missään muussa, hän hiljainen mies ja sairauden runtelema.    
                      Uskon, että Kalevi ja Martti olivat palavasydämisiä julistajia ja tekivät hyvää työtä, mutta samalla ajattelen nuorta perheenäitiä, joka yritti selvitä maatalon töistä ja kolmen lapsen hoidosta yksinään. Leena vanhimpana lapsena, tässä vaiheessa hän on 7-vuotias, on varmasti joutunut huolehtimaan niin Veikosta kuin vauvasta. Liikkumista rajoittava leikkikehä on ollut käytössä. Samoin navetan käytävällä saavi, johon lapsi on voitu panna turvaan lypsyn ajaksi.     
                      Maatalousyhteisössä ei läheskään aina pidetty opiskelemisesta. Toive on nähnyt pidemmälle. Hän ei ole asettanut esteitä miehensä opiskelulle ja matkoille, intohimolle evankeliumin sanan julistuksessa. Opiskelua vieroksuttiin vielä, kun minä aloitin oppikoulun vuonna 1960. Sanottiin, että mitä sitä plikkoja kouluttamaan, niistä tulee ylpeitä. Eurajoella Veikon setä, Unto, on ollut Rikantilan koulun johtokunnan puheenjohtaja näihin aikoihin. Hänen mukaansa kansakoulu riittää maalaislapsille, enempää ei tarvita. Lapset töihin vaan!
                      Kotiarkistoa selatessani käsiini osuu Kerhovihko maalis-huhtikuussa 1963. Veikko on pitänyt ahkerasti kerhoja Saarenkylän pojille. Kerhotoiminta päättyy, kun hän saa elokuun loppupuolella kutsun Karkun ev. opistoon. (Miten myöhään! Opisto alkaisi jo syyskuussa. Elämän sykli on ollut todella paljon lyhyempi kuin nykyisin.)
                      Kutsukirjeessä kerrotaan, että mukaan otetaan: peite, lakana, tyynyliina, pyyheliinoja ja vuoteen sijauspeite. Radiota ja tauluja ei saa tuoda, mutta jokin pikku matto lattialle on mahdollinen. Mukaan pitää ottaa myös lattiariepu. (Riemastuttavaa, opistolle tulee yli sata lattiariepua opiskelijoiden mukana!) Opistomaksu on 590 mk. Käsityötarvikkeita varten on hyvä varata 50 mk mukaan. ”Rahaa voi hukkumisen vaaran välttämiseksi lähettää opiston postisiirtotilille”, kirjoittaa johtaja Aimo Kymäläinen.
                      Opistolta Veikko lähettää Saarenkylän kavereilleen kirjeen, jossa hän kertoo, että kaikki on alkanut hänen kohdallaan hyvin. Toisin kävi kuudelle pojalle, jotka joutuivat lähtemään opistolta kahden viikon kotilomalle, koska olivat lähteneet yöjuoksulle tansseihin. Sinä iltana oli sattunut osumaan tupatarkastus. Kaverit tulivat juuri kirjeen kirjoitusiltana takaisin – nolon näköisinä.
                      Veikko mainitsee myös, miten opiskelijalla on yksi suuri vihollinen, ja se on rahanpuute. Hän pyytää, että O.Y. Turkulaivan (yhteinen vene kavereiden kanssa) osakkaat pitäisi kutsua koolle. Osakkeita pitäisi jakaa vähän tasaisemmin. Veikolle oli kustannusten jakautuminen ollut epäsuotuisaa. Nyt pitäisi saada tasapainoa aikaan. Hänellä nimittäin kuluu rahaa kaupassa, joka ei ole kaukana ja varsinkin siksi, että hän on hyvä kahvinjuoja. Hän on myös aloittanut autokoulun. Vammalassa ajellaan.
                      Opistolla on paljon tyttöjä, ”lisäksi aika nastoja”, hän kehaisee hyvää onneaan. Minä en ole vielä näiden nastojen joukossa. Kärvistelen Punkalaitumen yhteiskoulun viidennellä luokalla, joka vastaa nykyistä peruskoulun yhdeksättä vuotta. Olen vuoden vanhempi kuin muut luokallani, koska aloitin myöhemmin.
                       Veikon veli, toukokuussa 1963 yhdeksän vuotta täyttänyt Vesa, joka on tottunut Veikon läsnäoloon ja kerhoihin, kaipaa veljeään. Hän kirjoittaa Veikolle syyskuun 30. päivänä täydellisen ajankuvauksen kodin tapahtumista ja tulee siinä kirjanneeksi maalaiselämää 1960-luvun alkupuolelta:
                      ”Minä olen nyt sairas, minussa nyt ei ole kuumetta, mutta perjantaina oli 39,4 astetta ja lauantaina 38,6 ja sunnuntaina 37,7 ja maanantaina 36,3 ja tänään 36,6 astetta. Kaikki muut ovat terveitä. Minä olen kovasti lukenut. Meidän koulussamme on 21 poikaa ja 14 tyttöä. Mikko Toivola on hauska opettaja. Perjantaina kävin lääkärissä. Isä soitti tohtorille ja sanottiin että tarttisi olla kymmenen minuutin päästä siellä, isä haki heti auton ja minä panin kamppeet päälle ja lähdettiin tohtorin luo. Kun pääsimme sinne, niin siellä oli kaksi koiraa, jotka haukkuivat minua. Toinen nuuski minua. Kun menimme sisään, siellä ei ollut ketään. Me koputimme yhteen oveen, sieltä tuli minun kokoinen poika ja isä kysyi missä tohtori on. Poika sanoi: Se syö eikä se juo. Ja sitten me odotimme vähän aikaa. Ja tohtori tuli avaamaan oven. Me menimme sinne, hän katsoi kurkkuuni, tutki mahasta ja selästä. Tämä maksoi 8 mk. Sitten me menimme apteekkiin. Sieltä ostettiin yskälääkettä ja penisilliinitapletteja. Ensin isä kävi kaupassa ja toi minulle kahtalajia karamelleja. Nyt lähdimme kotiin, kotimatka tuntui pitkältä. Silloin minä ajattelin, että ollaan kotona kun oltiin rautatien tykönä. Kun päästiin kotiin minä menin heti sängyyn. Meidän on otettu sokerijuurikasta vähän kulmasta… Mäntyniemen kauraa on ajettu puolet viimelauantaina. Olen lukenut läksyt hyvin. Täällä on satanut paljon. Eilen illalla oli ukonilma. Minä näin 52 salamaa. Sähkö meni illalla pois ja tuli jälleen. Yölläkin on satanut ja kolissut mutta silloin minä olen nukkunut. Tänäänkin tuulee kovasti. Aamusti satoi kun Laimi lähti kouluun. Kaikki muut ovat olleet terveitä, paitsi minä ja isä. Kyllä hän vielä on ja hän kuulustelee radiota, eilen ei hän katsonut [televisiota] koska sähkö oli pois, silloin hän kuulusteli radiota. Meidän emakolle on tullut porsaita. Niitä on 12toista, yksi on kuollut. Isä sanoi, että niitä oli 11 ja 1/2 porsasta ja nyt on 11 porsasta. Meillä on kuusi lehmää. Niiden nimet ovat Paija, Nuppu, Omena, Erä, Ilo ja Pulla. Vasikoita on myös kuusi, niiden nimet ovat Melu, Mimmi, Miko, Möö, Mipa ja Mölkö. Taru [koira] on melkein minun napaani saakka. Äiti käski tulla hakemaan lisää omenoita sitten kun ne vanhat loppuu. Isä kävi eilen Turussa ja sen auto oli Raumalla. Minun mielestäni isä oli vähän aikaa Turussa. Hän toi minulle suklaalevyn, minä söin äkkiä vanhan suklaalevyn. Minä ja Laimi saimme vesivärit ja pensselit. Äiti sai kahvia lasitölkissä Paulig instant Coffee on kahvin nimi. Leila sai kuivamustekynän. Äiti ja Leila ovat olleet sokerijuurikasmaalla. Tänään äiti on palotellut omenoita, hän on noukkinut omenoita. Tänään äiti pesi pyykkiä. Tulee sellainen ilma, että äiti voi lähteä sokerijuurikasmaalle. Maila saatiin eilen tappuroiduksi. Se tappuri vietiin Eelis Saaristoon. Rauhamäkikin on saatu tappuroiduksi. Tuomo välttäsi eilen Hevossuolla. Ei täältä mitään erikoisempaa kuulu. Täältä kaikilta terveisiä! Terveisin: Veljesi!”
                      Toisessa kirjeessä Vesa kirjoittaa, miten kokeista tulee kymppejä, mutta Leila ei lainkaan halua opiskella eikä ole sitä tehnyt. Vesa pyytää Veikkoa tekemään sukset ja reen, jossa on ohjaus ja jarrut. Vesalla on 76 auton kuvaa. Vesa on ollut mukana Veikon kerhossa. Sairastuneen pojan viiltävän ikävän tuntee kymmenienkin vuosien jälkeen.
                      Veikon sisar, 8-vuotias Laimi, kirjoittaa, että äiti on ostanut keittiöön uudet verhot sen vuoksi, että isä täyttää 50 vuotta. Laimikin valittaa Leilasta, ettei se lue, vaikka hän käskee. Sisarukset ovat huolissaan Leilasta.
                      Veikko saa äidiltään isän syntymäpäivänä 1963 päivätyn pienen kirjelappusen, jossa äiti kertoo, että isää on juhlittu. Kukkia on saatu paljon ja lahjaksi kirjoja, väkeä on ollut runsaasti, jopa isä-Martin kummit. Samassa pienen pienessä lapussa hän ilmoittaa pojalleen, että ”Taata on myös päässyt pois täältä ajan vaivoista. Viime maanantaina Risto oli katsomassa käynyt, hän oli sellainen kun olla pruukaa. Ja tiistaina vatsaa alkoi polttaa ja vietiin lääkäriin, joka heti määräsi Porin sairaalaan. Siellä hän sitten heti kuoli. Hautaus on 10 pv marrask.”
                      Taata on halunnut hiljaiset hautajaiset. Äiti kirjoitaa, että Veikon täytyy tulla hautajaisiin, on pyydettävä lomaa. Äiti vakuuttaa, että johtaja antaa sen varmasti, kun ei tarvitse edes kotiin saakka tulla ja pääsee samana päivänä takaisin. Veikko luvataan hakea Kokemäen asemalta. Äiti pyytää häntä odottamaan rauhassa siellä, jotta löydetään paremmin. Veikolla on siis edessään matka äidinpuoleisen isoisän hautajaisiin. Taata on nimeltään Frans Kotiranta, ammatiltaan suutari.
                      Vesa kertoo Veikolle isän hankkimasta Volkswagenista huhtikuussa 1964. Auton rekisterinumero on TLZ-5. Volkkarilla on ajettu 99507 km, hän raportoi tarkkaan tapaansa. Auto on ollut Risto Kotirannan [eno] ja tämä on nyt tuonut sen kotipihaan. Leena-sisko kävisi sillä sitten iltaisin Raumanlinnassa töissä. Hän on kylmäkkö.
                      Leena on opiskellut Helsingin Perhossa ja asunut Risto-enon ja Lempin luona Lauttasaaressa. Kortissaan vuodelta 1962 Leena kertoo, miten pääsee Riston autolla keskustaan ja miten koulu ei ole sen vaikeampaa kuin edellisenä vuonna. Kortin kirjoittamiseen asti hän on laittanut keittiössä pelkästään lintuja.
                      Leena saa 1964 ajokortin. Isä hommaa parhaillaan Veikolle korttia Raumalta ja lähettää 100 mk rahaa, jotta autokoulu tulee lopullisesti maksetuksi. Isä lupaa toimittaa ajokortin Karkkuun. Veikko on kuukausi aiemmin täyttänyt 18 vuotta.
                      Veikko saa keväällä 1964 Karkun ev. kansanopiston todistuksen 27 viikkoa kestäneeltä työkaudelta 1963-1964. Oppilas on ollut ahkera ja menestynyt hyvin. Yleisarvosana on tyydyttävä. Puu- ja metallityöt loistavat yhdeksikkönä. Yhä edelleen käytössämme on noina aikoina tehtyjä huonekaluja. Yksi sänky saattaa olla Raisiossa Kaanaan koulun vintillä. Se jäi koulun keittäjä Eeva Virtasen käyttöön ja hänen kuoltuaan se oli viety sinne vintille, koska itse asuimme tuolloin Keniassa. Nyt on hänen tyttärensäkin, Marjo, jo kuollut. Kummallisia asioita mieli kantaa ja tuo mieleen, kun katselen Veikon saamaa käsityönumeroa.
                      Kesä kuluu nuorella miehellä maatilan töitä tehdessä ja syksyllä alkaa tutuksi tulleessa opistossa kansankorkeakoulun kurssi. Minun kesäni 1964 on kulunut Punkalaitumen seurakunnan leirimajalla. Olen ollut siellä emäntänä. Saavun opistolle samoihin aikoihin, kun Veikko aloittaa kurssinsa. En osaa olla opiskelijoiden kanssa, koska olen henkilökuntaa. Oloni on yksinäinen. Kirjoitan kirjeitä ystävilleni.
                      Veikon äiti kirjoittaa pojalleen marraskuussa 1964 pienen pienessä kuvakortissa, jossa osoite vie suurimman osan tilasta, miten hän oli käynyt pikavuorolla päiväseltä Lempin [eno Risto Kotirannan vaimo] hautajaisissa Helsingissä. Itse hautajaisista hän ei mainitse mitään muuta, mutta kertoo sitä vastoin Kotirantojen autosta, jossa on nyt uusi moottori, sillä joku kampiakseli oli yllättäen katkennut ja rikkonut moottorin. Minun näkökulmastani katsottuna olisin halunnut tietää ennemminkin hautajaisista kuin moottorin rikkoutumisesta, mutta täytyy sanoa, että äiti kyllä tietää, mistä Veikolle pitää kertoa.
                      Hän kirjoittaa myös tiedoksi, että Tapanin Esa on tuonut sokerijuurikaskopan ja että Huhtalassa on uusi mopo, Mäntyniemessä televisio. Leilan hammaslääkärissä käynti mahtuu vielä, samoin maininta isän voinnista. Isä voi hyvin. Heinolan reumasairaalassa senkka on laskenut 62:sta 42:een. Isä on lihonut siellä 1,6 kg, enempää ei enää saisikaan tulla kiloja lisää. 18.11.1964 Isä kirjoittaa vointinsa tulleen paremmaksi. Hänen pitäisi päästä seuraavan kuun 10. päivänä kotiin.  
                      Martin sairaalajaksot näyttävät kestäneen parisen kuukautta. Vaimo on kotona kolmen lapsen kanssa. Urhea ja iloinen Toive. Vanhin lapsista, Leena, asuu kodin yläkerrassa. Hän on jo aikuinen ja töissä. Hänellä on kauniisti sisustettu huone.
                      Veikko on opistolla Karkussa. Miehiä ei ole talossa, karjanhoito ja muut maatalouden työt ovat Toiven vastuulla. Seuraavassa kortissa Veikko saa tietää, että isä on kotona ja käy kunnanlääkärillä joka viikko ottamassa kultapiikin. Hänen vointinsa on tullut paremmaksi Heinolassa. Veikkoa odotetaan kovasti jouluksi kotiin.
                      Seuraavan vuoden 1965 puolella helmikuussa isän kirje alkaa sanoilla ”Rakas Veikko” ja niillä tavallisilla ”Armoa ja rauhaa Jeesukselta Kristukselta”. Isä kertoo, miten kylässä riehuu kova flunssa. Kaikki ovat petissä. Siitä huolimatta he suunnittelevat karjahuutokauppaan menoa, sillä äidin tekee kovasti mieli kirjavaa lehmää. Tästä ei kulu kuin kymmenkunta vuotta, kun on jo selvää, että pientilallisilla pienine karjoineen ei ole mitään mahdollisuutta jatkaa tätä elinkeinoa. Vielä yritetään sitkeästi.
                      Toukokuun puolivälissä kansankorkeakoulun kurssi päättyy. Veikko palaa auttamaan vanhempiaan maatilan töissä. Kerhovihosta näen, että hän on hetimiten aloittanut myös poikakerhon pidon. Kerho tekee muun muassa retken Eurajoen seurakunnan leiripaikkaan Luodolle 3.-4.7.1965. Retken jälkeen Veikko arvostelee Kerhovihossaan ankarasti paikan puutteita: keittopaikan puuttuminen on niistä suurin. Kipinä oli jäänyt kytemään huolellisesta tulen sammuttamisesta huolimatta ja sytyttänyt tulipalon.
                      Pastori Allan Sutinen puolustaa Veikkoa. Hänen mielestään on hienoa, että on edes joku, joka yrittää tehdä työtä nuorten parissa. Kokemus on silti traumaattinen Veikolle. Hän uskaltaa kuitenkin järjestää vielä toisen viikonloppuretken 21.-22.8.1965. Veikko pitää kerhoja joka viikko aina siihen asti, että hän lähtee marraskuussa armeijaan. Ennen lähtöään hän on jonkun kaverinsa häissä ja kirjoittaa muistivihkoon, että ”morsian oli kaunis kuin lehmä uudessa karvassa”.
                      Minulle tämä nuori mies kirjoittaa, että olen hänen untensa apina.

Martti ja Toive perheineen asuivat parisenkymmentä vuotta, Maijalan talon toisessa päässä. Luulin pitkän, että talon nimi on Maila, sillä niin sen kuulin korvissani. Toisessa asui Martin veli, Unto, perheineen. Maijalan talo jaettiin neljäksi pienviljelystilaksi, yksi niistä oli Martin. Hän rakensi tilalleen Uusi-Maijalan, joka on kuvassa. Tämän talon nimen kuulen ”Uusmaila”-nimisenä. Talo on rakennettu 1950-luvulla, valmistunut 1956, navetta jokunen vuosi myöhemmin. Navetta rakennettiin kuvassa näkyvän rakennuksen paikalle. Uudessa navetassa ehdittiin pitää karjaa toistakymmentä vuotta, kunnes uusi aika jyräsi lähes kaikki pienviljelystilojen navetat tyhjiksi.
Uusi navetta on valmistunut ja Taatan omenapuut juurtuneet hyvin. Tarkkailukarjakko Liisa Ryömä s. Salmesvuori sanoi 2000-luvun alkupuolella tässä meidän pihassamme istuskellessaan, että pihamme on ”lehtomainen”. Tämän ominaisuuden piha oli valloittanut itselleen 40 vuoden aikana. Koivut olivat kasvaneet. Tällä hetkellä kaksi on jo kaadettukin rivistä, jonka tarkoitus oli erottaa karjapiha ihmisille tarkoitetusta pihasta. Omenapuiden oksat olivat muodostaneet varjoisan katon omenapuussa kiipeileville Farimalle ja Kianille, lapsenlapsillemme.
Vesa, joka kirjoitti pitkiä ja yksityiskohtaisia kirjeitä. Laimi, joka osasi piirtää.
Risto, jonka kanssa Veikko leikki lapsuutensa Maijalan pihassa ja metsissä. Veikko oikealla isänsä vihkipuvussa, joka on siirtynyt sukupolvelta toiselle. Poikamme Esa käytti sitä aikoinaan ja muistaakseni se on tällä hetkellä Timon käytössä.
Oy Turkulaiva, johon Veikolla kului rahaa enemmän kuin muilla. En tiedä, onnistuiko tasaus.
Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.