Jackin
tapaus sävyttää syksyämme 1983. Kun palaan koulusta, matot ovat vielä ulkona
pihalla. Ihmettelen sitä mielessäni, mutta ajattelen, että Jack haluaa
tuulettaa kunnolla. Tosin, jos matot olisivat kauan nurmikolla, ne toisivat
mukanaan kaikenlaisia ötököitä enemmän kuin lyhyellä tuuletuksella. Yritän
sanoa siitä Jackille, mutta matot siirtyvät sisälle vasta, kun me palaamme
kotiin syömään.
Muistan niin hyvin
tunteeni, kun katselin, miten apulainen siirsi matot sisälle silloin, kun
istuimme lounaspöydässä. Se oli outoa, siinä oli jotakin vialla. En tiennyt,
että hän käytti meitä hyväuskoisia hyväkseen.
Tosiasiaksi
osoittautuu, että ihana ja mukava apulaisemme vie rahaa sinä aikana, kun
syömme. Meillä on avaimet aina koulussa mukanamme, mutta kun tulemme kotiin, avaimet
jätetään kirjoituspöydälle tai pannaan sen laatikkoon. Kun olemme parvekkeella
kahvilla tai jossakin muualla kotinurkissa, Jack käy hakemassa rahaa
kassakaapista, vähän kerrallaan. Matoista hän saa hyvän syyn liikkua huoneissa.
Veikko on tuskissaan, kun tilit eivät täsmää. On pakko maksaa puuttuva osa
omasta pussista.
Suunnittelemme
väijytysansan tilanteen ratkaisemiseksi. Veikko kätkeytyy työhuoneen
vaatekaappiin ja tiirailee tapahtumia avaimenreiästä. Seinään muurattu
kassakaappi on tässä huoneessa. Myös alueen manageri Ombeta on kaapissa
kytiksellä. Suurlähetystön asiantuntijoilta kysytään neuvoa, mitä pitäisi tehdä.
Meitä pyydetään olemaan vain hissukseen, sillä rahamäärä on heidän mielestään
pieni. Meille se ei ole pieni. Oikeuttakin etsimme.
(Tänään 2.6.21
ajattelemme, että olisi pitänyt noudattaa suurlähetystön neuvoa. Olisimme
säästyneet monelta ikävältä asialta, jotka eivät lopultakaan johtaneet
mihinkään tulokseen. Mutta kun meillä tosiaan oli kovin vähän rahaa
ylimääräiseen. Se on tosiasia.)
Veikko kertoo tästä
tarkemmin tässä luvussa. Minä sanon vain, että minua jännittää ja surettaa
vakoilla ihmistä, joka on työskennellyt kodissamme jo pitkään. Joudun
keskustelemaan apulaistemme kanssa ruokapöytämme ääressä, jossa näen ja kuulen,
miten Jack pudottaa rahatukon pöydän alle. En uskalla tarttua asiaan heti,
minun on niin tavattoman vaikea sanoa mitään kamalaa. Asiat kehkeytyvät siihen,
että Jack viedään poliisiasemalle. Tiedämme kaikki, miten tukalat paikat
hänellä on siellä. Ruumiillinen kurittaminen voi olla kovaa. Tuntuu pahalta.
21.7.1983 joudun Sondun
poliisiasemalle. Olen päätodistaja, koska minä olen kuullut sen rahatukon
putoamisen. Kaikki me olemme sen nähneet siellä. Tunnen oloni tosi kurjaksi. 1.
Minua ei voida kuulustella yksin, koska olen nainen ja vaimo. Veikon ja Ombetan
pitää olla mukana. Heitä ei kuulustella, vain minua. 2. Vihainen kuulustelija
sanoo, kun mietin jotain sanakäännettä, että She is out of her sence ja että
hän on niin kuin naiset tavallisesti on. Hänen sanoihinsa ei voi uskoa, sillä
hän vain tuntee kehollaan asioita, ei tiedä. No, en ole, enkä tunne. Se on
vain tämä englannin kieli, jolla pitää kertoa swahiliksi tapahtuneet asiat. 3.
Kun minun käsketään lukea lausunto, jonka poliisi on kirjoittanut
kuulustelustani, kysytään: ”Kuka tämän lukee?” Tarjotaan englanninkielistä raporttia
Veikolle. 4. Sanotaan suoraan, mitä sanaa ei saa sanoa, mitä ei. Nauretaan, kun
sanon, että olen kuulut rahatollon putoamisen lattialle. Mutta kun minä kuulin
sen ja tiesin, että rahat olivat siellä! En silloin tiennyt, että minulla on
jotenkin ylivirittynyt kuulo. Näin, miten Jack pani kätensä taskuun ja hivutti
rahan reittä pitkin lattialle. Tätä siis ei saanut sanoa.
Jack tunnustaa ja
saamme tietää summankin, minkä hän on vienyt, mutta sitten alueen kokit ja Jackin
suku lahjovat poliisit, joten hyvin alkanut prosessi muuttuu. Ilmeisesti me
jäämme häviölle, vaikka alussa poliisit sanoivat , että asia on aivan selvä ja
kehuivat, että hyvin oli vakoiltu ja toimittu. Rahansaamisen jälkeen olemme
pelkkää ilmaa heille. Jack joutuu joka tapauksessa Nyamiran vankilaan tutkinnan
ajaksi. Sekin tuntuu kamalalta.
Meille kerrotaan,
ettemme saa missään tapauksessa mennä lakitupaan ilman tulkkia. Ombeta sanoo,
kaikki nauraisivat meille, kun emme osaa puhua. Meidän pitää puhua ehdottomasti
vain omaa äidinkieltämme. Toivotaan, että Antti Kuokkanen lähtisi tulkiksi,
mutta hän ei suostu. Jaakon täytyy sitten lähteä kanssamme Law Courtiin Kisiin
kaupunkiin 60 kilometrin päähän, koska hän on esimies. Odotamme. Meitä ei
kutsuta sisään koko päivänä, vaikka olemme saaneet kutsun tiettyyn kellonaikaan.
En ole nähnyt hirvittävämpää huussia eläessäni kuin siellä. Lattia on täynnä
jätöksiä. Ilma on todella kuuma. Lamaantuneet ihmiset odottavat omia juttujensa
ratkaisua. Kellään ei oikeastaan ole toivoa oikeudenmukaisuuden toteutumisesta.
Ajattelen omia oppilaitani, jotka joutuvat olemaan koulussa ilman opettajaa.
Lopulta, kun Aatos on
kolmannella kerralla mukana, minä pääsen sisään. Ei siinä tapahdu sen
kummempaa, kerron vain, mitä on tapahtunut ja kun kysytään jotain lisää,
vastaan. Aatos tulkkaa ihan hyvin. Jack istuu kuuntelemassa. Säälin häntä
sydämeni pohjasta.
Emme saa tietää,
miten hänen käy. Jotenkin kaikki tuntuu lahoavan siihen. Saamme kutsun vielä
10.5.84 oikeuden istuntoon, mutta saamme poliisilta luvan lähteä kotimaahamme
vanhempaimme katsomaan. Juttua on päätetty jatkaa sitten, kun palaamme maahan.
Juttu on Jackin asianajajan toimesta kääntynyt niin, että meitä syytetään
rahojen varastamisesta. Me olemme ottaneet rahat ja panneet syyn apulaisparan
niskoille. Jackin suvulla on ollut varaa maksaa poliiseille ja muille. Me emme
ole lahjoneet ketään. Me olisimme luultavasti hävinneet koko jutun, ellemme
olisi päässeet joksikin aikaa maasta pois.
Veikko on kirjoittanut
lakitupaa varten tapahtumien kulun. Hänen mukaansa kaikki on mennyt näin:
”Herra
Tuomari!
Kunnioittavasti
tuon esille seikkoja, jotka ovat olennainen osa Jack O:n työsuhteessa. Hän tuli
meille palvelukseen tullessamme tänne Keniaan.
Heti alusta
havaitsimme hänet oppimishaluiseksi ja luotettavaksi mieheksi. Hän opasti meitä
monissa asioissa, jotka liittyivät elämiseen ja olemiseen meille vieraassa
kulttuurissa. Keskustelimme meitä kaikkia kiinnostavista asioista. Huolta oli
avioliitosta, lasten kasvatuksesta ja maanviljelyksestä. Pyrimme tukemaan tätä
nuorta miestä henkisesti, mutta autoimme myös taloudellisesti. Hän vaikutti
avoimelta ja rehelliseltä. Kun hänellä oli tavoitteita, joissa hän tarvitsi
rahaa, teimme yhdessä taloussuunnitelman tavoitteiden saavuttamiseksi,
lainasimme hänelle rahaa ja hän maksoi lainansa takaisin. Kun hänelle tuli
esim. vaimon tai muun omaisen sairaus,
annoimme hänelle palkasta ennakkoa. Hän oli niin kuin muutkin ihmiset. Kun hänelle tuli ongelmia, hän kertoi niistä
meille. Olen vienyt hänen vaimonsa sairaalaan Nyabondoon 20 kilometrin päähän,
myös yöllä. Meillä on ollut täysi luottamus tähän mieheen. Iloitsimme
erityisesti myös siitä, kuinka hän osasi leikkiä viisivuotiaan poikamme Timon
kanssa. Meillä ei ollut epäilyksiä hänen
rehellisyydestään ennen kuin 8.7.1983.
Olin Nairobissa
17.5.-2.7.1983. Mennessäni Nairobiin laskin rahat tarkasti., mitä oli
kassakaapissa. Palattuani aloittelin töitä 4.7. ja laskin rahat. Havaitsin
puuttuvan 6400 shs. Mietin, mihin rahat olisivat hävinneet. En ollut ostanut
mitään tavaraa enkä maksanut palkkoja. Aloimme miettiä, minne rahat hävisivät.
Tulimme siihen tulokseen, että jollakin täytyy olla avain, jolla hän meidän
poissa ollessamme ottaa rahaa. kassakaapista.
Menin ostosmatkalle
Kisumuun 6.7. Palattuani sieltä havaitsin 1000 shs hävinneen. Minua alkoi
suututtaa. En ollut enää halukas palauttamaan kassavajausta. 8.8. jaoin työt
miehille aamulla seitsemältä ja kerroin meneväni matkalle. Lähdin autolla niin,
että kaikki näkivät minut. Palasin kuitenkin kenenkään huomaamatta asuntoomme
takakautta ja piilouduin toimistossa olevaan vaatekomeroon. Klo 7:45.
Apulaisemme tulivat töihin klo 8:00. Vaimoni kertoi heille työt ja lähti
opettamaan lapsia. Minä jäin komeroon odottamaan, mitä tuleman piti. 10
minuuttia vaimoni lähdöstä näin Jackin tulevan huoneeseen ja laittavan
kirppumyrkkyä huoneeseen. Tullessaan sisään hän etsi ensimmäiseksi jotakin
työkalukaapista, mutta ilmeisesti ei löytänyt etsimäänsä, koska suihkutti
muutaman kerran myrkkyä ja alkoi aukoa kirjoituspöydän laatikoita penkoen niitä
ja etsien jotakin aina välillä painaen myrkkyä. Myrkytyksen jälkeen hän tuli
uudelleen tunnin kuluttua kädessään harja. Hän lakaisi toimiston lattiaa, mutta
muutaman vedon jälkeen hän alkoi penkoa jälleen kirjoituspöydän laatikoita. Hän
tuli vielä kolmannen kerran penkomaan laatikoita, mutta ei löytänyt etsimäänsä.
Minun silmäni
aukenivat. Mies, jota olimme pitäneet luotettavana, on penkonut laatikoita ja
kaikkia paikkoja meidän ollessamme poissa suorittamassa työtehtäviämme. Hän
etsi kassakaapin avaimia, mutta ei löytänyt. Hän tunsi meidän tapamme. Hän tuli
vielä kerran toimistoon ja luki vaimoni pitämää päiväkirjaa, jossa oli mm.
merkinnät hänelle ja muille maksetuista palkoista. Menin etsimään
asemanhoitajaa ja kysymään häneltä, mitä tekisimme. Päätimme seurata vielä
tilannetta 9.7. Jack ei ollut työssä. 12.7. sovittiin väijytyspäiväksi. Kerroin
taas työmiehilleni lähteväni matkalle,
mutta tulin takakautta vaimoni avustuksella toimiston vaatekomeroon jälleen.
Vaimoni lähti
työhönsä. Lähdin autolla 7:30 pihastamme, mutta livahdin Laitoin kassakaapin
avaimen työkalukaapin avainnaulakkoon. Jack tuli 10 minuutin kuluttua, aukaisi
työkalukaapin, löysi avaimet ja meni
suoraan kassakaapille, otti rahalaatikon esille ja laski rahat, mutta ei
ottanut mitään, palautti rahat laatikkoon ja palasi työhönsä. Olin laskenut
rahat aamulla tarkasti. Niitä oli 2700 shs. Olin myös kirjoittanut kaikki
sarjanumerot muistiin, jotta voin tarkistaa rahat. Vaimoni tuli käymään klo 10
kotona ja päästi minut pois kaapista. Hän meni heti juttelemaan Jackin kanssa.
Minä livahdin takakautta autolle ja tulin kotiin. Menin laskemaan rahat. Kaikki
olivat tallella.
Keskustelin asiasta
asemanhoitajan kanssa ja sovimme, että hän tulee klo 14 jälkeen kaappiin
istumaan ja katsomaan, mitä tapahtuu. Klo 14 lähetimme Jackin lähikauppaan
ostamaan sokeria ja saippuaa. Sinä aikana asemanhoitaja tuli meille ja
suljettiin komeroon. Meillä oli niin sanotusti kokous naapurissa. Olimme kaikki
poissa. Saavuin kotiin klo 15:30. Jack oli lopettamassa työnsä ja lähti
kotiinsa. Menin päästämään asemanhoitajan pois. Laskimme rahat. Mitään ei ollut
hävinnyt. Jack oli kyllä käynyt taas kassakaapilla ja laskenut rahat, mutta ei
ollut ottanut mitään. Päättelimme, että rahaa oli liian vähän. Sitä täytyy olla
paljon, jotta hän uskaltaisi ottaa. Päätimme tehdä uuden väijytyksen.
Pidän Jackia
erittäin taitavana ja ovelana miehenä. Hän osasi toimia edessäpäin
luotettavasti siitä huolimatta, että hän etsi koko ajan tilaisuutta
varastaakseen rahaa. Tavara ei hänelle kelvannut, koska olisimme havainneet
sen. (Irjan lisäys: Mun kihlasormukseni hän varasti.)
18.7. laskin rahaa
kassakaappiin 7000 shs. Kirjoitin rahojen sarjanumerot muistiin. Tapasin
asemanhoitajan ja sovimme väijytyksestä. Jack siivoaisi huoneet, Mzee Zakieli
oli keittiössä tekemässä ruokaa. Kello 10 jätin kassakaapin avaimet toimiston
työkalukaapin avainpaikkaan ja vaimoni avaimet kirjoituspöydälle. Joimme
aamupäiväkahvin, teimme työtä puutarhassa, Olimme koko perhe työssä ulkona
aivan talon läheisyydessä. Näimme kuina Zakieli oli työssä keittiössä, hän
tiskasi ja teki ruokaa. Keittiön ulko-ovi oli avoinna, joten näimme hänen
olevan koko ajan keittiössä. Kukaan muu ei käynyt meillä sisällä.
Jack lakaisi ja
pyyhki lattiat ja pudisti matot joka huoneesta. 12:30 menin sisälle laskemaan
rahat. Niitä oli 6300 shs. 700 shs siis puuttui. Menin ilmoittamaan asiasta
asemanhoitajalle ja kysyin, mitä pitäisi tehdä. Hän tuli meille ja yritti
vaihtaa rahaa niin, että olisi saanut 100 shs seteleitä Jackiltä tai
Zakieliltä. Zakiel sanoi, että hänellä
ei ole kuin 5 shillinkiä ja muutama tonkoro. Jack sanoi, ettei hänellä ole
mitään.
Aloimme syödä
lounasta. Asemanhoitaja tuli uudelleen ja halusi keskustella vaimoni kanssa ja
pyysi häntä keskustelemaan miesten kanssa. Asemanhoitaja kutsutti myös Sadakian
todistajaksi keskusteluun. Sadakia oli työssä naapuritalossa koko aamupäivän.
Pöydän ympärillä olivat Jack, Zakieli ja Sadakia ja vaimoni. Vaimoni kertoi
heille, että oli hävinnyt rahaa ja se pitäisi nyt palauttaa. Rahaa ei kuitenkaan löytynyt. Asemanhoitaja
tuli takaisin ja keskusteli miesten kanssa kisiiksi.
Keskustelun aikana
vaimoni seisoi keittiön ovella ja näki, miten Jack laittoi kätensä taskuun ja
otti sieltä rahat ja liu’utti ne pöydän
alle. Keskustelu jatkui, mutta rahaa ei löytynyt. Asemanhoitaja ehdotti, että
me menisimme pois ja he miehet yrittäisivät löytää rahat. Hetken kuluttua
vaimolleni ilmoitettiin, että rahat ovat löytyneet. Jack yritti laittaa
lattialta löytyneet rahat toisten syyksi. Vertasimme rahojen sarjanumeroita ja
havaitsimme niiden olevan kassakaapista otettuja rahoja. Vaimoni jäi vahtimaan
Zakielin ja Sadakian kanssa, ettei Jack karkaa. Minä lähdin asemanhoitajan
kanssa noutamaan poliisia.”
MINÄ SAAN
”Ei
minusta ole koskaan
joukkojen edessä marssimaan
tai barrikadeilla laulamaan,
mutta minä voin”
ja minä saan
istua tässä
epämukavassa
kirkonpenkissä
– yhdessä muiden
kanssa
ja minä saan
polvistua tähän, Herran pöytään
ratisevalle kaislamatolle
– yhdessä muiden kanssa
ja
minä saan
nousta paikalleni
muiden joukkoon
uudistuneena
ja minä saan
kokea huikaisevan
onnentunteen:
tämä on sitä
mitä aina olen
halunnut!
Tällaisia
kengänpohjia
risoja ja paikattuja
minä haluan ja nyt saan katsella
ehtoollismatolle polvistuneilla.
Ei minusta ole
barrikadeilla
laulamaan,
mutta minä voin
kiittää tässä
Jumalan valtavasta
hyvyydestä
– yhdessä muiden
risakenkäisten
kanssa.
Alkulainaus Aune Mäkinen:
Kannan paikkaa itsessäni
Saan syntymäpäivänäni onnittelukortin Marjatalta:
”On aamu kuin maailman ensimmäinen se ois.
Kukat, ilo ja kaste vain kasvavat askeltes alla.” Mirjami Lähteenkorva.
Tämä viesti kannattelee minua kauan.
***
Tykkään, kun
luet tekstejäni. Edelliset kirjoitukseni löydät artikkelin ylä- ja alapuolella
olevista linkeistä tai oikealla olevasta palkista Arkistot.
Muistot elämästäni
ja elämäni käännekohdista ovat muistoja minun näkökulmastani. Jos haluat lisätä
jotakin kirjoituksiini tai vastata kysymyksiini tai korjata hatarasti
muistamiani asioita, otan viestisi mielelläni vastaan osoitteessa: irja.aroheinila@gmail.com. Myös Face-sivuilleni voi kirjoittaa ja kommentoida.