Onnellisimmillani

Kun juhlittava palasi koiranulkoiluttamisesta,
hänen päälleen puhallettiin serpentiinejä
ja hulistiin ankarasti.

Mitään juhlaa ei pitänyt olla – ja oli kuitenkin.
Pidettiin puhe.
Vanhin lastenlapsista puhui, kaksitoistavuotias,
maailman parhaimmalle mummulle
kauniita ja rakkaita sanoja.

Syötiin leipää, sen päälle siveltiin juuri tehtyä omenahilloa.
Kermavaahtoa oli valtava kannullinen.
Herkuteltiin naapurista saaduilla luumuilla.
Pöydässä istuttiin pitkään.
Pikkuinen poika sanoi siinä, että hän on niin onnellinen,
sanoi moneen kertaan.
Hienoimmat syntymäpäivät, mitä koskaan, hän julisti.
Olimme samaa mieltä.
Istuimme siinä me kaikki:
pieni perhe ja pappa ja mummu.

Sitten alkoi tanssi.
Koikkelehdittiin pienessä tilassa,
lempimusiikki soi kovaa. Show must go on…
Koira oli villinä.

Illalla pikkuinen mutisi unen sylistä:
”Nyt minä olen ollut onnellisimmillani.”

Kategoria(t): Ajatelmia arjessa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.