158. Akaasiapuun alla 10

Olen esitellyt tässä sarjassa kenialaisia, jotka liittyvät elämäämme, joita tunnen vähän tai en ollenkaan. Kun olen saanut haastatella, olen oppinut tuntemaan. Kirjoittaminen on antanut minulle syyn ja rohkeuden lähestyä toista ihmistä vieraalla kielellä – ja muutenkin. En ole mikään rohkea lähestyjä.

Suomessa Veikko kirjoittaa olevansa ”visu” ja kirjoittaa paperin molemmin puolin, koska paperi tuntuu olevan kovin kallista Suomessa. Ja niin tämä visu mies kertoo, että lentokentällä häntä olivat vastaanottamassa Anna, Valtteri, Asko, Mirja, Vesa, Simo, Vuokko, Anitta ja Olli-Pekka. Onpa siinä joukkoa. Silloin vielä mentiin kentälle tulijoita vastaan. Vähitellen sekin tapa on hiipunut ja loppunut kokonaan. Nykyisin hyppäämme bussiin ja sillä kotiin, no, joku hakee Turusta tai Naantalista, kun muuten pitäisi kävellä parisenkymmentä kilometriä.

Helsinki-Vantaan kentällä pikkuisella kummityttö Annalla on kortti, jonka hän ojentaa Veikolle. Hän on piirtänyt ja kirjoittanut siihen tervetulotoivotukset. Asko kyyditsee Veikon Vesan luo, jossa veljekset alkavat miettiä, miten järjestäisivät sisarensa ja isänsä elämän parempaan kuntoon.

Veikko poikkeaa Sleyn toimistossa, jossa Tauno Valtonen kapsahtaa hänen kaulaansa ja tervehtii sydämellisesti. Veikko liikuttuu kyyneliin asti ja saa vain vaivoin hillityksi itsensä. Veikko saa tutustua hänen kanssaan lähetysnäyttelyyn, saa uunituoreen pullan ja pullollisen tuoremehua. Hän näkee myös muita työtovereitaan, mainitsee kaikki nimeltä, tapaamiset ovat olleet merkittäviä.

Kotiin Eurajoelle junalla mennessään hän suree karua kotimaataan, mutta hänellä on kuitenkin toimistosta saadut Sanansaattaja ja Vinkki luettavanaan. Kummassakin on tietoja työstämme Keniassa. (Varmaan minun juttujanikin, mutta niistä Veikko ei mainitse, ovat muuttuneet tavallisiksi.) Kun hän pääsee Karran pysäkille Eurajoella, hän saapastelee parin kilometrin matkan kotia koti matkalaukku, 19,650 kg, päänsä päällä ja olkalaukku olalla. Hanget ovat korkeat. Matkalaukku alkaa painaa, mutta hän ei anna periksi, vaikka niskassa juilii. Lopulta, Koskisen kuusiaidan kohdalla hän huiskaisee laukun kuusiaitaan ja jatkaa ilman painoja kotiin, jossa hänen isänsä on sängyssä – tuskaisena. Ei ole päässyt säryistä, ei kivuista.

Veikko lähtee heti hakemaan särkylääkkeitä ja muuta Eurajoen apteekista. Autolla ajo on outoa. Hän pysähtyy nappaamaan matkalaukun kuusiaidasta. ”Siinä tuli ensimmäinen auto vastaan. Minusta näytti kuin se olisi jotakin empinyt, en älynnyt mitä. Päästyäni pikitielle ja sitä hetken ajeltuani havaitsin, kuinka suomalaiset tulevat vastaan eivätkä aja omalla puolellaan. Silloin vasta huomasin eli muistin, että Suomessa kuuluu ajaa tien oikeata laitaa. Tämän jälkeen olen pysytellyt tiiviisti väärällä puolella tietä ja ihmetellyt, miten taitavia nuo toiset voivat olla, kun pystyvät koko ajan ajamaan väärällä puolella. Ikävä kyllä minulta on täysin unohtunut, miten liikenne ja kulkeminen Suomessa sujuu. Aivot ovat ihan hiljaiset, eivät raksuta.”

Suomessa on parhaillaan menossa jokin vauhdituslakko. Veikko ei saa asioitaan toimitetuksi, ei isänsä autoa katsastetuksi. Veikosta tuntuu, että suomalaisilta ei puutu mitään. Miksi lakkoilla, hän ei ymmärrä. Nyt pitäisi hoitaa isän asioita ja auto pysähtelee koko ajan, pitäisi saada kuntoon, samoin ostetuksi kaikki tarvikkeet, joita isän hoitamiseksi kotona tarvitaan lisää.

Veikko käy katsomassa tyhjää kotiamme Kaikki näyttää hyvältä. ”Seinät ovat kirjavat erilaisista tapeteista. Katselin kaikki paikat. Sähkölämmitysasennus oikein hyvä. Vesi lämpiää kattilassa ja jos halutaan, niin lämpö siirtyy myös pattereihin, eli kesällä saamme lämmintä vettä sähkön avulla, jos haluamme.”

Isän tilanteesta Veikko saa kuulla, että joku tarvitaan hänen hoitajakseen. Hän ei pärjää muuten, sosiaalivirasto on tätä mieltä. Vesan täytyy alkaa harkita muuttoa Eurajoelle. Se on hänelle hyvin vaikeaa. Veikko lähettää hänet hiihtämään Lappiin, jos siellä ajatukset selviäisivät. On vain kaksi vaihtoehtoa, Vesa isän seuraksi tai isä terveyskeskukseen Raumalle. Papalla on huonoja kokemuksia terveyskeskuksesta, siellä ei saa apua silloin kun tarvitsisi, joutuu pyytämään moneen kertaan. Veikko käy hänen kanssaan laboratoriot ja Rauman sairaalan, joka näyttää hänestä valtavan hienolta. Lääkäreiden ovia on pilvin pimein ja välkkyviä nappuloita heidän ovillaan.

Pappa ei ole vetänyt suutaan hymyyn neljään päivään. Nyt helpottaa, kun Veikko tekee korotetut jalat hänen sänkyynsä ja laittaa nauruja makuuhuoneen seiniä pitkin, jotta pappa pääsee kulkemaan ja sängyn päälle kaksi keinua, joiden avulla hän pääsee istumaan ja liikkumaan sängyssään. ”Olen ollut sirkusalalla, kun olen asentanut trabetceja (keinuja). Isäni on niitten avulla suorittanut temppuja. (Päässyt vähällä vaivalla ylös sängystä.) Lounaaksi tänään söimme silakkafileitä. Paistoin niitä pannussa. Oli sitten peijakkaan hyviä. Työni on ollut haastavaa. Olen kuitenkin kokenut tekeväni hyvin järkevää ja hyödyllistä työtä.”

Eurajoen kunta alkaa hoitaa Laimin asioita. Hänelle saadaan paikka Ulvilan Antinkartanosta. Se on hyvä, sillä papan omassa olemisessa on tekemistä.

Veljeni Simo ja veljeni Asko ovat menneet Eurajoelle laittamaan säästöpankin tiskiä kuntoon. Liimakone oli edellisellä kerralla mennyt työtä tehdessä rikki. Ajattelemme, että Veikko on nähnyt heidät. Tuntuu hyvältä semmoinen tieto.

Veikko näkee Eurajoen Saarentiellä kummallisen näyn: Linja-auto kulki pitkin kapeaa tietä. Hänelle kerrotaan, että koulubussi on alkanut kulkea sitä kautta. Se on hyvä tieto meille, sillä emme ole tienneet, miten lasten kuljetus Eurajoen keskustaan hoituisi. Veikko kertoo Timolle, että Saaren kylässä on kolme seitsenvuotiasta. Kavereita tiedossa.

Kenian Moniankussa Timon järjestämä juhla odottaa meitä taas kerran.

JUHLA

1. KILPAILU
Vokaalikirjaimia tarvitan kilpajjussa pelkästän

2. PIKKURUOKA

3. JUTTUJEN KERTOMINEN

4. KILPAILU

5. PELIN PELAAMIMINEN

LOPPU

Vokaalikirjaimin aloitettuja sanarimpsuja on käsissäni nyt, kun kirjoitan tätä, karhealle paperille kirjoitettuja, (muistatte kai sen karheuden) Annukan, Marjatan ja muiden käsialalla kirjoittamia. Lämpimiä ovat olleet pikkuiselle Timolle, kun kaikkeen ovat ryhtyneet. Hyvä juhlan aihe, Timo, ja hyvä ohjelma.

Moniankun raitilla seitsemännen päivän adventistien todistuskokous. Kuvassa näkyy myös meitä lähin Hotel. Näet kyltin, jos suurennat vähän kuvaa.

Sain Antilta tarkennuksen kuvaan. Kyseessä on Super Hotel. Antti kirjoittaa, että siellä sai ostaa hyviä mandaseja.

Ne ovat pieniä munkkeja, maperan kokoisia, en muista, mikä mapera on suomeksi. Jos osti useamman, ne käärittiin sanomalehtipaperiin, jossa saattoi olla suomenkielistä tekstiä.

Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.