Pääsimme lähtemään Anittan, Vuokon ja Simon kanssa Mombasaan. Vesamäet tietenkin mukana.
Outi kirjoittaa:
”18.tai 19.9.1986
Tässä karmeella tuolilla odottelen aurinkorasvan imeytymistä. Äiti tuhri sitä rasvaa mun selkään. Me käytetään täällä Mombasassa uimapaitoja, kitambaita, sukkia ym. vehkeitä palamisen ja rusketuksen estämiseksi.
Se rasva oli ilmaista eikä meinaa millään imeytyä. Äiti oli saanut rasvan kaupanpäälliseksi. Tänä aamuna on satanut kolme kertaa Pari kolmesataa pisaraa. Hui, mua viluttaa. Aatos ähkii kookospähkinää rikki. Työvälineitä ovat: pora, keittiöveitsi, vasara, juhlaterassin kaide – sementtinen, ei puinen eikä korallinen – mutta puuha ei silti onnistu. Kookospähkinä on hyvän makuista. Leena ja Anitta koklasivat äsken pure petroleumia selkään. ”Hui, apua, se on yököttävän tuntuinen!!” -kiljunnat vain kaikuivat rannikolla. Selkäni on muuten tosi yökön (ei yöperhosen) tuntuinen. Pelkään koko ajan, että tukkani tarttuu selkään kiinni.
Leena ja minä pohdittiin äsken, miten kirjoitetaan koko ajan. Yhteen, erikseen? Hyvä konsti, jos ei tiedä, on jättää puoliväli, tehdä kokonainen sana tai osittaa vain jotain tai keksiä kaikkia välihuomautuksia.
Minä olen nyt löytänyt paljon simpukoita ja korallinkappaleita. Peräti punaista ja oranssia korallia.
Pojat puuhaavat veneitä kookoksen kuorista.”
Kahta viikkoa myöhemmin 19.7.1986 tai 18.
Elämän meno rajustui entisestään. On taas perjantai, mutta ilta ja sama päivä kuin edellä. Paikka on Mombasan El Capricon lomamökkikylä, uimapatja (lytyssä) ja meri kuohuvana edessä. Vuokon makutottumusten mukana tuli pähkinävoi kuvaan mukaan. Huomasin, että yksi ja toinen kokeili sitä leivälleen ja ensityrmistyksen mentyä alkoi tottua siihen ja ihastua, kuten minä. Joskus vuosia sitten sain täällä Keniassa maistaa kyseistä voita, eikä hinkua siihen tullut. Nyt on voinut jopa tulla.
On hiljaista, sillä porukat lähtivät juuri kohti Suomenmaata ja saattajia paljon mukana. Aino, lapseni ja minä vain jäimme. Kuusi henkeä lähtee tänä iltana kohti Nairobia junalla. Me muut menemme huomenna autolla perässä. Näin on matkustettu tänne ja täältä pois, koska autossa ei ole koko sakille tilaa.
On vaikea palauttaa mieleen viikkoa kotona Moniankussa. Kai se oli sitä samaa. Sesse tosin ei parantunut. Oksensi koko ajan. Sairaana sen jätimme Annukan hyvään huostaan. Saa nähdä, onko elossa, kun palaamme.
Timo parani viikossa ja onnellisena näytteli aseman kaikki paikat Simolle ja Vuokolle. Se hänellä oli suruna sairastaessa, että jos joku muu ne näyttää ja jos hän ei paranen niitä esittelemään.
Kyseisen viikon aikana kunnostelin ja teinkin juttuja lehteen. Yritän niitä Kotilieteen, kun lapseni sitä ehdottivat, että kirjoittaisin semmoiseen lehteen, mistä maksetaankin. Tein työtä käskettyä, kun se lasten taholta tuli.
Pelkään, että kookospalmun hedelmä kopsahtaa lopulta päähäni, parasta siirtyä kauemmaksi, sillä muuten voi pää olla entinen.
Mombasaan pääsimme hyvin. Aino, Outi, Timo ja minä tulimme ensin junalla Kisumusta Nairobiin. Ostimme Outille vaatteita koulua varten. Nyt ne on jo lähes kaikki kasassa. Alkaa nimilappujen ompelu, sillä saimme nekin. Yön olimme kaikki Nairobissa ja sitten lähtivät herrat matkaan junalla. Siitä matkasta ehkä saisi kirjan, mutta herrojen on se itse tehtävä. Antin, Mikon, Esan ja Vuorisen Timon junamatka Mombasaan oli ollut vailla vertaa. Kaikki lapset ja lähes kaikki aikuiset saivat kolkutella junalla mukavasti tämän retken aikana. Petit olivat hyvät ja hytit myös.
Täällä on sitten uitu ja sukelleltu snorkkelin ja lasien kanssa ja tutkittu meren elämää. Lököiltykin on ja kalasteltu mm. mustekalaa ja paljon leikitty. Eilen luimme Raamattua. Keskusteltu on paljon ja luettu naistenlehtiä, joita saimme Kisumusta ja kirjoja, joita taas Simo ja Vuokko toivat.
Ruoka tehtiin vuorotellen. On ollut todellista lomaa. Ruokaa on nyt valtavat määrät, kuten lomalla kuuluukin.
Timo pötkähti tähän viereeni. Me lähdetään nyt rannalle etsimään simpukoita, kun Timoa ”suututtaa se, että Anitta on juuri lähdössä Suomeen, eikä sillä ole paljon yhtään simpukoita, melkein yhtä laatua vaan”.
Kotona 22.7.1986
Eilen illalla juuri pimeän maissa klo 7 tulimme kotiin. Tuntui helpottavalta. Monestakin syystä. Pääsimme katsomaan Sessen hautaa ja kuulemaan tarkemmin, miten sen oli käynyt. Pääsimme taas kerran turvallisesti vaarallista teiltä kotiin. Pääsimme omaan sänkyyn. Pääsimme omiemme luo.
Ihmiset olivat hirveän onnellisia, kun palasimme. Tuntui kuin olisimme olleet vuoden poissa. Tuotiin vihanneksia ja maissia kovasti ja käytiin tervehtimässä. Ihmeellinen maa tämä Kenia ja nämä ihmiset. He kävivät myös valittelemassa Sessen kuolemaa. Se oli meistä ihmeellistä, kun kuulimme, että hekin olivat pitäneet Sessestä. Minun pitäisi kirjoittaa Sessen viimeisistä päivistä, mutta en vielä voi. Minua itkettää niin. Minulla on pöydälläni Esan muovailema pikku patsas Sessestä. Nyt se on noussut arvoon arvaamattomaan., samoin kuvat, ei patsaasta, vaan siitä oikeasta.
23.7.1986
Laitoimme eilen Sessen haudan kuntoon. Timo halusi ostaa jo Nairobissa Sessen haudalle jonkin kasvin. Valitsimme sitten sellaisen ”kiiltävän ja pehmeän ja kiharaisen ja ihanan näköisen kuin Sessekin oli”. Ei meillä mitään kumpua ole. Kukkia vain kylvimme peltoon sypressiaidan ja papaijapuun väliin. Timo muistutti: ”Äiti, sitten kun sinä menet taivaaseen, muista silittää Sesseä ensimmäiseksi.”
Veikko oli koko eilisen päivän eräällä kyläammattikoululla tutustumis- ja evankelioimismatkalla. Oli pidetty kuin kuningasta. Tämmöistä täällä kotona ei saa kokea.
Tänään urakkamme on kirjanpito ja muut kirjalliset työt. Pitäisi mm. kirjoitta pari suositusta suomalaisiin kouluihin Lounelan tyttöjen musikaalisuudesta. Tuntuu hankalalta työltä, varsinkin kun en itse ole musikaalinen. He ovat.
Kypsyttelen mielessäni juttua Simosta ja Vuokosta Akaasiapuun alle. Myös Kirkon Lähetystyön keskuksen pyytämä juttu on edelleen tekemättä.
Outi suomentaa Kijaben, tulevan koulunsa, lähettämiä lappuja, ohjeita siis. Nimikoimme vaatteita. Timo leikkii legoilla Karoliinan, Leenan ja Mikon kanssa. Esa kirjoittaa korttia papalle. Pappa on sairaalassa hyvin huonona. Veikko tekee kirjanpitoa. Samoin alan minä nyt.
to 24.7.1986
Kirjanpito on valmis. Hurraa! Meni taas kaikki lopulta oikein, vaikka välillä oli 100.000 shillingin virhe jossain. Veikko sai omansa myös eilen kynttilänvalolla valmiiksi. Oli onnellinen mies. Tänään hän lähti viemään sitä Itierioon. Mikko lähti torille äidin asioille, Esa ja Timo lähtivät kaveriksi. On nyt Veikolla juttuseuraa pojista suomeksi, toki kenialaisiakin meni mukaan. Outi on Vesamäessä. Oli yötä. Esa ja Timo olivat yön puussa. Poikien puumaja ei ole enää pelkkä laveri. Se on katettu heinillä. On kuulemma ihana nukkua sen keinuntaan, siis puun, männyn.
Kyllä meillä on nyt kummallista olotilaa, kun ei ole Sesseä. Esa kuulee kynsien rapinan lattialla, Sesse on tulossa häntä vastaan, Esa on lähdössä silittämään ja sitten hän muistaa! Sesseä ei ole. On se todella surullinen asia. Ja erityisesti täällä kotona. En olisi itsestäni uskonut, mutta Sesse oli TOSI KIVA KOIRA. Sesse sai kaikkien hellät tunteet esille. Jopa Veikonkin, jolla on realistiset asenteet eläimiä kohtaan. Matongossa Sesse haukkui aluksi paikallisia, mutta oppi melko nopeasti, että meillä päästetään kaikki päivällä sisään. Kun hämärä tuli, se alkoi työnsä. Kukaan ei päässyt Sessen ilmoittamatta ovesta.
Pihassa rakennetaan autonremonttikatosta. Siitä näyttää tulevan suuri. Mukava vasaran koputus kuuluu. Eilen oli harjakaiset.
Eilisestä kirjanpidosta vielä se, että kun Veikko teki oman hommansa olohuoneen pöydällä, niin noin 5 min. välein hänen luonaan kävi joku. Välillä hän joutui lähtemään, välillä taas muuten juttelemaan. Olin onnellinen, että hän oli siinä. Muutoin minun olisi täytynyt mennä. Keskeytykset eivät tee hyvää kirjanpidossa, ei hänellekään.
Täällä asemalla riidellään kovasti. Ihmiset, nämä paikalliset, eivät tule toimeen keskenään. Veikko asemanhoitajan tehtävissä joutuu sitten selvittelemään riitoja, eikä aina ollenkaan ymmärrä, mistä on kysymys. Onneksi hänellä on arvovaltaa. Jos hän sanoo, ettet nyt lähde minnekään niin se ihminen ei lähde.
Pe 25.7.1986
Jaakon päivänä muistan aina Alasen Jaakkoa, Ainin miestä. Hän oli hyvä ihminen.
Kylmä kivi on viskattu kotomaamme järviin.
Apulaisemme Asan vaimo synnyttää parhaillaan tuossa naapurissa. Asa on hermona, käy vähän väliä katsomassa. Ei ihme.
Veikko ja Timo olivat yön puussa. Päätä oli palellut, pipo olisi tarvinnut olla, Veikolla. No, onhan talvi ja lisäksi suoraan saunasta menivät. Tuulee aika lailla.
Esa istuttaa päärynäpuita tuleville sukupolville.
Asan vaimo synnytti kaksoset klo 13.30. Kaksi tyttöä, kaksikiloista.
Illalla Leena Mannermaan luona porisemassa. Alakuloa. Luopumisen tuskaa.
Tein kiertokirjeen. Siihen meni koko päivä, siis liikenevä aika päivän rutiinitöistä.
Pelasin Esan kanssa pingistä ennen pimeän tuloa. Oli hauskaa.
Leena ja Outi yön puussa. Esa Mikon luona.
La 26.7.1986
Tiilitalkoopäivä. Keitin teetä talkooväelle.
Uusia lähettejä tulee alkusyksystä paljon, kun vanhimmat, eli kauimmin olleet, lähtevät pois. Joudun anelemaan anteeksiantoa nimikkoseurakunnilta, kun en ole voinut lähettää kirjeitä kaiken menemisen ja liian työn tähden.
Olen nyt vihdoinkin opetellut, miten salasanasuojaan nämä artikkelit. Kaikkien teidän, jotka haluatte jatkaa historiani/historiamme seuraamista, pitää ottaa minuun yhteys joko sähköpostitse tai WhatsAppilla. Saat silloin salasanan. Ensimmäinen salattu on 6.3. Sähköpostiosoite on alla.
*
Tykkään, kun luet tekstejäni. Edelliset kirjoitukseni löydät artikkelin ylä- ja alapuolella olevista linkeistä tai oikealla olevasta palkista Arkistot.
Muistot elämästäni ja elämäni käännekohdista ovat muistoja minun näkökulmastani. Jos haluat lisätä jotakin kirjoituksiini tai vastata kysymyksiini tai korjata hatarasti muistamiani asioita, otan viestisi mielelläni vastaan osoitteessa: irja.aroheinila@gmail.com. Myös Face-sivuilleni voi kirjoittaa ja kommentoida.