Saariston Hanna

Matka saaresta toiseen on vaarallinen,
se on historiaa pikku Hannan.
Syksyn myrskyissä kiskoo hän ruuhensa sen
poikki aavan ja kivisen rannan.
Pakko mennä on vain,
se on vaatimus lain.
Hanna tuulessa soutaa ja pelkää.
Missä puolustaja,
missä on auttaja?
Lapsi taivaltaa merien selkää.

Talven kylmät ja viima tuo kelirikon.
Ruoko painuu jo lumien alla.
Ruuhen lisäksi potkuri mukana on,
ruuhi kantaa, jos jalas ei kanna.
Kelkka vierellänsä
sauvoo hämärässä
sulakohtia sisukas Hanna.
Missä puolustaja,
missä on auttaja?
Miksei aikuinen apua anna?

Kesän tullessa Hannalla repussa on
lahja suuri, hän onnesta nauraa.
Pyörii, tanssahtaa juurella sen kallion,
istä ruuhensa ottaa ja soutaa.
Lokit kirkuvat niin,
meren kimmellyksiin
lapsi katsoo ja hiljakseen matkaa.
Hän on selviytyjä.
Tulos kiitettävä.
Syksyn tullen saa kouluaan jatkaa.

Runo on syntynyt Velkuan koulun 100-v. juhlien jälkeen

Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.