175. Auli on hyvin sairas – lokakuu 1986

Kirjoitan tähän kotiin menneistä kirjeistä: ”Ortodoksinen kaunis kirkkomusiikki soi kasettinauhurilta perjantaina 3.10.86. Osastonhoitaja toi sen juuri. Itken. Jo lapsuudesta asti olen rakastanut niitä sävelmiä radion lauantain aamuhartauksien johdosta. Vaikka ne oli vähän kiellettyjä kuunnella, sai radio kuitenkin olla auki. Jonkinasteista ekumeniaa sieltä Vesamäenkin pirtistä sentään löytyi.

Tämä viikko on mennyt nopsasti. Olen ollut yöt paareilla, siis nukkunut ja päivät kyhnännyt tässä Aulin kanssa. Ihme, että puuhaa riittää. Auli on nukkunut yöt ja siitä olen kiitollinen. Kahden viikon yövalvonta vei minut siihen kuntoon, että katu keinui metkasti jalkojen alla, kun Varkauden keskustassa elämääni mittailin. Nyt on parempi, kun yöt nukutaan ja päivät valvotaan. Helga käy pikkuisen, minkä töiltään ehtii. Kaksi pientä unipilleriä Aulille, sai tämän valtaisan muutoksen aikaan. En ymmärrä, miksei sitä aikaisemmin keksitty. Auli sai yhden, mutta ei se riittänyt.

Auli on ollut pirteässä kunnossa. Kirjeitä, kortteja, kävelyä, vessassa yksin puuhailua, suihkua yksin jne. Oloni tuntuu sen puolesta turhalta, muttei ollenkaan sitten, kun ajattelen, miten nopeasti tilanteet vaihtelevat. Jonkun on hyvä olla paikalla koko ajan.

Toissapäivänä tuli Sääksin Tuulalta IHANA kirje. Jäljennän siitä pätkän tähän: ’On hyvä, että voit olla Aulin lähellä hänen rinnallaan lähdön kynnyksellä. Se on kalleinta palvelua, mitä rakkaillemme voimme antaa. Niin raskasta kuin se onkin, se antaa myös sellaista syvyyttä ja yhteyttä mitä ei muuten voisi löytää. Ole rauhassa Aulin vierellä.’

En voinut kuin parkua, kun tuota eka kerran luin. Saa sitten nähdä, mitä jatkossa seuraa. Paha minussa sanoo, ettei pelkästään hyvää, varsinkin, jos tämä pitkittyy kovin, niin kuin nyt näyttää.

Keskiviikkoiltana olin Etsijöiden piirissä ortodoksisella kirkolla. Siellä saattaa olla jäseniä kuudestakin erilaisesta ryhmittymästä, etupäässä luterilaisia. Alku näytti vähän tylsältä, mutta en keskenkään malttanut lähteä, niin kiinnostavaksi se edetessään tuli. Aulin puolesta siellä rukoiltiin kaksikin kertaa. Tuntuu valtavalta, että Aulia kannatellaan Isän eteen eri puolilla maailmaa. Sen tähden hän niin rauhallinen pystyykin olemaan, ehkä. Ja sekin vielä, että eri kirkkokuntien jäsenet, Sleyn toimiston väki, ystävät täällä jne. omaisten lisäksi.

Lähetin Outille nuotteja ison pinkan, samoin ostin hänelle luettavaa. Lähetän ne postissa. Pojilleni ostin sarjakuvakirjat. Panen ne pian tulemaan. Vaikka kuinka nuuka yrittäisi olla, menee täällä hirveesti rahaa. Oon hoitajien mielestä laihtunut. Auli painoi 40 kiloa viikko sitten, nyt varmasti vähemmän. Hoitajat hoivaavat minua melkein yhtä paljon kuin Aulia. Väliin tulee mieleen, ettei vaan Auli olisi siitä kade. Yritän olla taka-alalla.

Eilen olin Joroisissa. Katsoin telkkarista ohjelmaa eräästä laulajasta, maailmankuulu espanjalainen tenori. Hänelle oli taputettu Wienissä esityksen jälkeen 1 tunti ja 15 minuuttia. ’Siinä ei enää tiennyt, mitä tehdä’, sanoi hän ja jatkoi: ’En tiennyt olisiko pitänyt aloittaa koko homma alusta.’

Aulilla on täällä seinillä taidekuvia. Yhtenä päivänä Aulin keskeneräisiä maalauksia oli täällä, Helga oli ne hakenut matkallaan kerhon kokoontumispaikasta ja niin osastonhoitaja halusi välttämättä kaunistaa tätä huonetta, kun hän näki ne taulut. Hienoja ne olivat.

Auli arvostelee omia töitään. Ankarasti.

Ulla haluaisi olla paikallani täällä. Varmaan moni muukin. Saattohoito on nyt POP. Siitä oli tullut TV:stäkin toissapäivänä. Oloni sattui sopivaan saumaan.”

Aulin kirje Veikolle 9.10.1986
”Veikko, nyt on kirjeen päivä. Helga sen tiesi ja minä tiesin heti, että Sinulle sen kirjeen kirjoitan. Kiitos kortista, se tuli eilen. Siinä oli Outinkin nimi. Oliko hän kotona vai yleensä Keniassa olevien puolesta lähetit kortin. Olen saanut hauskoja ja pitkiä kirjeitä Outilta.”

Aulin viimeinen kirje kenellekään meni Veikolle.
Outin kirjeet ovat niin täynnä nuoren ihmisen elämää.

”Olette suurenmoisia miehiä, te Aro-Heinilät, kun Annatte Irjan olla täällä luonani. Se on niin suuri asia, ettei sitä kylliksi osaa kiittää.

Nyt on päivä ja Helga on täällä. Irja lähti Joroisiin saunaan. Sitten sanoi olevansa vetelä koko päivän. Helga filmaa minua kamalasti. Varmaan sata kuvaa jo ottanut. Sittenpähän saatte tekin kuvia.

Kävimme Kangaslammin kirkossa sunnuntaina. Oli perhejumalanpalvelus. Se kesti vain 40 minuuttia. Ihan sopiva minulle. Sitten täällä oli yllätysvieraita. Askon väki ja hetken kuluttua Jukka ja Elina.”

Pastori Pentti Hakala oli jotenkin siinä kirkon aulassa niin, että hän pyysi pientä tervehdystä minulta Keniasta. Varmaan Helga oli soittanut hänelle, että olemme tulossa. Suostuin tietenkin kertomaan jotakin. Auli kulki tippapullo mukanaan (muistaakseni) ja jumalanpalveluksen lopussa Pentti Hakala sanoi yllä olevat sanat meille kaikille. Ja kyllä, hän itki, kun katseli Aulia. Olivat tuttuja, muistaakseni.

”Keskiviikkona 18.10.1986
Auli hiipuu hiljalleen pois. Kipulääkkeitä annetaan useammin kuin ennen. Nyt lisäksi eräs hoitaja keksi, että voitaisiin antaa samaa lääkettä kuin synnyttäjille jännityksen lieventämiseksi. Erityisesti jaloissa on esiintynyt jännitystä. Se keksintö helpotti Aulin oloa kovasti.

Puhelin tuodaan Aulin sängylle.

Päivät menevät nopsaan, vaikka luulisi, ettei täällä aika kulu. Kuluupas vaan. Olen nyt ollut täällä tasan kuukauden. En yhtään tiedä, milloin pääsen kotiin. Olen kaivannut teitä tänään erityisesti, sillä kuuntelimme mukanani tuomani kasetin. Esan ja Timon laulut liikuttivat sydäntäni erinomattain. Ne on niitä kevään lauluja.

Olen vähän tutustunut varkautelaisiin. Viehättävää joukkoa. Tosin vain vähän tutustunut, sillä en uskalla paljon olla poissa Aulin viereltä. Hän kysyy heti.

Sunnuntaipäivämme selostuksen olen lähettänyt Outille. Oli se ikimuistoinen sunnuntai. Kannattaa kuunnella tarkasti.

Maanantai ja tiistai menivätkin Aulilta nukkuessa. Nytkin hän nukkuu. Lääkkeet väsyttävät ja huumaavat. Enää harvoin Aulin silmät ovat Aulin silmät. Useimmiten ne ovat kauas katsovat, terävät, pupillit pienet mustat pisteet. Uskon, että tämän jälkeen pystyisin tunnistamaan huumausaineiden käyttäjät. Kasvoiltaan Auli on täysin harmaa. Hemoglobiinia ei enää tutkita, koska verta ei enää anneta. Sydän lyö nyt 100-120-130. Eräänä päivänä oli rytmihäiriöitä. Taisi eilen illallakin olla. Kokeilin kyllä, mutta en ole varma. Minusta syke hävisi välillä.

Joka kerta, kun Auli alkaa nukkua mietin, onko se hänen viimeinen nukahtamisensa. Toisaalta järkeni ja silmäni sanovat, että Auli on vahva. Aikaa voi kulua vaikka kuinka. Esimerkiksi ruokahalu Aulilla on hyvä, ollut nyt jo runsaan viikon, ehkä parikin. Letkusta menee lisäksi ravintoa ja sydäntä vahvistavaa kaliumia kaiken aikaa. Mahareikä toimii mainiosti. Enää ei ulostusta juuri tulekaan normaalia reittiä, ulkoisin avuin kylläkin.

Pitkään Auli oli kuumeeton. Nyt on taas alkanut sitä olla. Mietiskelemme, mitä se meinaa. On ihmeellistä nykyään tämä lääketouhu. Kaikkea saa ottaa. Kipua ei tarvitse tuntea. Piikkejä annetaan, vaikka ei olisi sallittua neljää tuntia kulunut. Kärsiä ei kertakaikkiaan tarvitse. Herkkuja hankitaan ja mitä tahansa tulee mieleen, pyydä.

Minusta tuntuu, että hoito on näin ylenpalttisen hyvää siksi, että: 1. osasto on epätavallisen ystävällinen, 2. minä olen täällä, 3. annoin hoitajille luettavaksi juuri ilmestyneen kirjan Saattohoito.

Olemme kovasti kiintyneet toisiimme, osaston työntekijät ja me huone numero 12 olijat. Hoitajien mielestä tähän huoneeseen on mukava tulla. He hemmottelevat meitä herkuilla: puolukoilla, muilla marjoilla, leipäjuustolla ja milloin milläkin herkulla, kirjoilla ja kaseteilla. Nyt Auli on vähän jaksanutkin kuunnella kasetteja.

Olen kovasti uudella tavalla kiintynyt Auliin. Hänen lähtönsä tulee olemaan kipeä. Hautajaiset Joroisissa, hautapaikka myös. Simo Pessi, Joroisten entinen pappi, lupasi tulla siunaamaan, kun Auli pyysi.

Helposti täällä laitostuu. Tuntuu, ettei muuta maailmaa olekaan kuin tämä sairaala ja sen elämä. Itsekin huomaan ajattelevani useimmiten näitä asioita. Vain harvoin tulee mieleen kouluasiat siellä. Uskon ne täysin teidän huostaanne. Joskus tulee suorastaan sellaisia hetkiä, ettei voi uskoa itsellä olevan perhettä päiväntasaajan toisella puolella.

Auli odottaa kovasti postia Keniasta. Onneksi Outi on pelastanut kunniamme pitkillä kirjeillään. Ja hauskoilla.

Äitini on ihan hermona. Itkee sitä, ettei Auli enää koskaan tule häntä Illoon katsomaan. Jotkut odottavat vielä ihmettä, jotkut Aulin ystävät. Auli hymähtelee niille jutuille.

11.10.1986
On täällä sikäli hirveä olla, kun ei tiedä, pitäisikö lähteä kotiin Keniaan, tai ei niin kotiinkaan, vaan kouluun. Ajatukset velloo päässä kaikista hyvistä päätöksistä huolimatta. Olen päättänyt olla ja kuitenkaan tää päätös ei päde. Nyt Helga kaiken lisäksi on saanut lomaa kaksi kuukautta, siis marraskuun loppuun asti. Tunnen itseni tarpeettomaksi, toisinaan. Poiskaan en voi lähteä, olen rauhaton muualla. Kun tietää, miten Aulin voinnit vaihtelee, ei uskalla lähteä edes Eurajoella käymään. Sieltä on jossakin tilanteessa liian pitkä matka.

Olen ihan sekaisin, hullu vissiin. Haluaisin halata osastonhoitajaa, enkä uskalla. Puhun aina aivan sekavia hänen lähellään tai ainakin luulen niin ja kaiken lisäksi minulla alkaa olla liian kova ikävä omiani. En tiedä mitä tekisin. Osastonhoitaja sanoi, että jos lähden Keniaan, helposti käy niin, että sillä hetkellä, kun kone nousee ilmaan, Auli loppuu. Hänen mukaansa siitä jäisi paha mieli. Hän haluaisi, että olisin täällä. ’Päätä nyt, että olet täällä ja jätät sitten kaikki sekavat ajatukset mielestäsi.’ Olisinkin, mutta kun on myös Helga. Ei mua enää niin paljon tarvita.

Olen yrittänyt nyt kutoa sukkia. Ei sekään auta. Ajatukset myllertävät vaan ja halu halaamiseen säilyy. Yhtenä yönä näin unta, että minut ammuttiin. Oli kauhea herätä. Muuten ei paareilla nukkuminen ole hullumpaa. Kyläpaikkojen olemattomuus on täällä kiusana. Puhelimella soittamisen kalleus toisena. Eikä muutenkaan tee mieli jaaritella.

On tosissaan vaikea luottaaa Jumalan johdatukseen tässä asiassa. Koetellaanko kärsivällisyyttäni? Opetetaanko minulle jotain? Mitä tämä on? Miksi minut tänne johdatettiin? Oliko se omaa halua? Pakoa pois? Ei täällä ainakaan ole hyvä olla, paitsi Aulin kanssa kyllä.

Helgan mielilause on vanhan, viisaan papin sana: ’Hädän hetkellä ystävän käsi ja lämmin katse on kirkas evankeliumi.’

Jatkoa myöhemmin. Sunnuntai on taas ohi. Aulilla kävi eräs ystävä Tampereelta ja joitakin työkavereita. Itse nukuin ensimmäisen yön yhteen kuukauteen Aulin/Helgan kodissa. Soitin Vesalle illalla. Vesa jutteli aivan vapautuneesti. Työssä ei paljon töitä, pappa entisellään, samoin Laimi. Vesa on menossa Ruotsiin koulutukseen parin viikon päästä. Laimi menee Leenan luokse.

Aulin työtoverit Martta Särkkä ja Sylvi Oksanen kävivät hyvästelemässä Aulin.

Nyt Auli on kymmenkunta kiloa laihempi kuin silloin kun tulin. Kasvot on kyllä jostain kumman syystä edelleen hyvän näköiset, jopa ’pyöreät’, vaikka turvotusta ei muualla olekaan. Pieneksi linnunpojaksi täällä hoitajat Aulia sanovat. Kovasti he hänestä tykkäävät ja mikseivät tykkäisi.

Lähetän Sanansaattajaan tänään Aulista jutun. Saa nähdä, julkaisevatko. Aulin sanoja kaikki siinä. En pystynyt mitään omasta päästäni tempaisemaan.

Vuosien ero Aulista on kuroutunut umpeen. Tulee olemaan todellinen ikävä, kun hän lähtee. Olemme kovasti kiintyneet toisiimme. Sanommekin sen jopa toisillemme. Itseni kanssa eniten kipuilen. Oppisinpa olemaan sisäisestikin rauhallinen. Ulkonaisesti olen, jopa niin, että hoitajat ovat saaneet minusta extra-rauhallisen kuvan. Väärän.

Varkaus maanantaina 20.10.1986
Suojelulappuja oli Auli noussut eräänä yönä tekemään. Tarkoituksenaan oli saada valmiiksi kymmenen enkelikorttia. Kun Helga oli asiaa paremmin häneltä ruvennut kyselemään, oli Auli siihen sitten herännyt ja yö oli jatkunut rauhaisasti.

Rauhaisasti on tämäkin päivä mennyt. Auli on nukkunut. Ravintoletku ei aivan tarkoin toimi. Aina kun hän nousee vessaan, alkaa verta valua ulospäin letkusta. Paine sisältä on kovempi kuin ravintoliuoksen paine pullosta. Maatessa systeemi toimii. Väsynyt on Auli entisestään. Kahtena päivänä on suihkuun meno ollut rankkaa. Oksennusta on tullut sen jälkeen. Kuitenkaan hän ei halua, että häntä pestäisiin vuoteeseen. Nyt mietitään, jos hänet huomenna voitaisiin viedä paareilla suihkuun.

Eilen Auli ihmetteli vessareissullaan, miten kärsivällisesti Helga ja minä olemme jaksaneet olla hänen vierellään. Kun häntä itseään niin kovasti tympäsee. Laiskottaa, sanoi hän, kun tarkemmin kyselin. Hän kokee syyllisyyttä siitä, että aina vain nukkuu. Mitään muuta ei kerta kaikkiaan jaksa. Pussinsa kyllä siivoaa ja hampaat pesee, syö ja juo itse. Luulen, että loppuun asti näin tekeekin.

Minun itseni on nyt ollut paljon helpompi olla, sillä olen saanut ihmisystäviä Varkauden kaupungista. Ne tuntuvatkin suunnattoman tärkeiltä. Eilen illalla sain olla vähän aikaa Eeva-Liisa Turusen vieraana. Hän on kätilö tällä osastolla. Minulle rakas ihminen. Voidaan näetsen välillä halatakin. Kerron sitten tarkemmin hänen perheestään. Ja muittenkin ihmisten. Olen saanut kokea ihmeellisiä asioita: olen saanut olla sielunhoitajana monelle. Ihmisillä on hirveän vaikeaa. Oikein tosi etuoikeutetuksi tässä itsensä tuntee. Olenhan sen aina tiennyt, mutten täysin tajunnut, miten hirmuisen totta se on. Nämä uudet ystävyyssuhteet ovat pitäneet minut täällä elossa.

Hellyydentarpeeni oli/on suuri. Puhumisen tarpeeni on suuri. Avautumisen tarpeeni on suuri. Kaikenlaisten kontaktien tarpeeni on suuri. Kaikki tämä kasvoi liian suureksi kun niin kauan olin jollakin tavalla yksin. Kerrankin tarpeeksi yksin, voisi ajatella, mutta: oli se raskasta yksinäisyyttä. Ei sellaista hyvää kuin toivoisi.

Puhelimitse olen pitänyt yhteyttä äitiini – etupäässä. Aino R. joskus soittaa, Paula L. aika usein. Kivisaaret soittaneet, Kyllikki TalviOja ja ehkä joku muukin. Joo, Timo Vuorinen. Hän on tulossa Keniaan joulukuun alussa. Saamme hänet vieraaksemme. Puhuimme puhelimessa pitkään ja rakkaasti

Eräänä päivänä Auli puhui minulle, miten mielessään aina suunnittelee, miten mennään sitten sinne ja sinne yhdessä ja miten hän näyttää minulle paikkoja ja ihmisiä ja sitten yhtäkkiä muistaa, ettei enää mennä minnekään, että kaikki yhteiset menot on mentynä, että hän ei enää tästä nouse. Aika järkyttävää kuultavaa. Ei voi kuin rehellisesti todeta, ettei nouse, ei. Yhteisiä retkiä ei enää ole.

Kalervo ja Anna-Kaarina
Anna-Kaarina rukoilee Aulin puolesta. Kaarinalla oli kielillä puhumisen lahja. Auli oudoksui sitä, mutta kesti urheasti. Aulista tavalliset perusrukoukset olisivat riittäneet, Isämeitä ja Herran siunaus.

Olen iloinen, että Helga otti yövuorot. Nyt pysyy vähän paremmin tolpillaan ja virkeänä. Parin yön jälkeen alkaa taas yövuoro.

Rakastan teitä kaikkia ja ihmettelen, milloin mahdammekaan nähdä toisemme. Ahdistaa ajatus, ettei nähdä pitkiin aikoihin.

Sunnuntaiaamuna 26.10. klo 8 Varkauden aluesairaala
Seitsemän kipupiikkiä on tähän mennessä annettu Aulille puolenyön jälkeen. Jos tätä tahtia jatkuu, tulee ilmeisesti ennätys. Nykyään on kipulääkkeen määrä ollut noin 13–15 piikkiä päivässä. Sen lisäksi muuta lääkettä, kuten Panadol-suppoja kuumetta alentamaan, oksennuksenehkäisylääkettä, jännityksenlievennyslääkettä, rauhoituslääkettä. Alkuun oli vielä antibiootteja ym. Ne ovat nyt jääneet pois.

Eräänä iltana Auli oli tosi huonona. Ajattelin jo lähteä soittamaan Helgalle, mutta jäinkin sitten vain katselemaan Aulia ja niin epätasainen hengitys ja hengittämättä jättäminen meni ohi. Kymmenen sekunnin taukoja oli. Sydän lyö epätasaisesti. Yleensä se on 120–140 minuutissa. Eilen iltapäivällä oli syke 40 kertaa minuutissa. Jalkoja ei tietäisi Aulin jaloiksi, paksut tukit eivät sovi Aulin kuvaan. Kasvotkin on nyt melko pyöreät. Kaikki johtuu sydämen vajaatoiminnasta. Jotain suoloja on tippaan lisätty. Turhaa se kaikki on ja vain elämän keinotekoista pitkittämistä. Ehkä sillä on oma tarkoituksensa! Kuume oli taas tänään korkealla, heti aamusta 38,7.

Kosketuksesta jää Aulin ihoon hirmuinen kuoppa. Emme siis enää koskettele. Hieroakaan ei voi, sitä olen paljon tehnyt. Ruoka maittaa toisinaan hyvin. Ulostus tulee pussiin ja se on suuri helpotus. Enää ei Auli jaksa suihkuun, nyt pestään sängyssä. Sama juttu pissaamisen kanssa. Kahden viime päivän aikana hän on noussut vain sängyn viereen pytylle (portatiiville niin kuin täällä hienosti sanotaan). Siinä hän voi nojata sänkyyn, eikä ole pitkä matka vaikka nostaa sängylle, jos on tarvis. Kaikki paikat vapisee pissareissun raskauden johdosta. Kahtena päivänä hänelle on tullut hirmuinen horkka liian raskaiden hommien tähden. Nyt kaikkea tekemistä on rajoitettu kovasti. Horkassa Auli tunki lakanaa suuhunsa, ettei hampaat olisi vallan hajonneet. Hyvä konsti meillekin, jos malariahorkka iskee.

Nyt on hiljainen hetki. Auli nukkuu hyvää, syvää unta. Aamupesut takana, lääke annettuna, ainakin tunti nyt menee hyvin.

Pöydällä on erään hoitajan tuoma kimppu metsän aarteita, puolukan varpuja ja muuta sekä oman pellon kuivakukkia. Auli ihmetteli tälle Sirkka-hoitajalle, että miten hänelle tämmöisiä ihanuuksia. ’Se on ihmeellistä, se on ihmeellistä”, Auli melkein itki. Sirkka siihen: ’Olet mielessäni paljon. Ajattelin sinua metsässä kävellessäni. Mielessäni soi laulu Maan korvessa kulkevi lapsosen tie.’

Samalla  pöydällä palaa punainen kynttilä. On juhlan tuntu. Melkein joulu.

Kuokkasen Anna-Kaisa ja Lounelan Elvi ovat soittaneet Sanansaattajan kirjoituksen johdosta. Heille kuuluu hyvää. Anna-Kaisa kertoi Boaz Kiluman kuolemasta, Elvi ja Elvin lapset omasta olostaan, joka on hyvä. Kerron sitten lisää, kun tulen. Ei siihen enää voi pitkään mennä. Minusta myös on pidetty hyvää huolta. Olen saanut käydä kylässä näiden hoitajien kotona ja puhua paljon muun muassa uskonasioista. Näistä ihmisistä ja tästä olostamme on paljon teille kerrottavaa. ’Kyllä olet ollut suureksi siunaukseksi osastollemme’, on sanottu. Tätä ihmettelen. Olen ollut vain sitä mitä olen. Kai Jumalalla on sitten tässäkin jokin tarkoitus.

Sirkka Iso-Touru ja Eeva-Liisa Turunen ja laidoilla siskokset

Sain juuri kirjeenne Mombasasta (leirikoulu), sydämellinen kiitos. On se ihmeellisen tuntuista elämää täältä katsoen. Itse olen niin laitostunut, etten meinaa muistaa entistä elämääni Keniassa. Elämäni on tässä ja nyt: tämä Aulin hoito vain. Kaikki pyörii sen ympärillä. Voisi olla raskastakin, jos ei olisi noita ihania sairaanhoitajia. Helga voi hyvin, samoin Illon mummu ja muut omaiset.

Pyhäinpäivänä 1.11.1986
’Pyhät ovat henkilöitä, jotka tekevät toisille helpommaksi uskoa Jumalaan.’ Näin sanoi pappi juuri päättyneessä jumalanpalveluksessa. Tämän palveluksen aikana sain erikoisen tehtävän, kutsuttiin lääkärin luokse kansliaan. Siellä sain tilaisuuden, aivan luonnollisen ja luontevan, kertoa uskostani Jumalaan. Lääkäri ihmetteli kestävyyttämme. ’Kantavana voimana on usko Jumalaan’, sanoin. Siitä sitten puhuimme. Hän oli kiinnostunut tästä kuin myös oloistamme Keniassa ja sitäkin hän kysyi, onko ikävä teitä, omaa väkeä. Myönsin, että on, mutta että ikävä ei ole ylipääsemätön, kun tämä tehtävä on nyt sitä mitä on. Ja että oikein muuta vaihtoehtoa ei ole.

Kaikella tavalla lääkäri oli hyvin mukava ja hienotunteinen. Kiva ele täällä neljän seinän sisällä olijalle.

Viime viikolla nautimme taas Herran pyhää ehtoollista. Tapio Lehrbäck Joroisista oli sitä antamassa. Aluksi veisasimme virren 299. Lyhyet nätit jutut ja sitten ehtoollinen. Lopuksi ’Me kaukana ja lähellä olemme Herran perhettä’. Pappi toivotti Jeesuksen läsnäoloa Aulille. Auli siihen: ’Kyllä tuntuukin, että Jeesus on läsnä.’

Aulin jaloista vielä. Ne ovat hyvin turvonneet, aivan kiiltävät. Kantapäät ovat kovasti kipeät. Yhtenä iltana sommittelin rinkelit kantapäiden alle huiveistamme ja sidoin ne siteellä kevyesti kiinni. Helpotti vähäksi aikaa. Nyt jalat on pystyssä koko ajan. Sängyn saa niin veikeästi mutkalle, että koivet koikkuu korkealla.

Se iloinen asia on ollut, että oksentelua ei enää ole, ei vaikka ei anneta estolääkettäkään. Auli syö ihmeen hyvin. Sanoisin, että enemmän kuin Aino V.

On tullut: kasetti, Outin kirje, Veikon kirje, Aatokselta ja Ainolta kirjeet, Leenan ja Mikon kortit ja leirikoulusta iso nivaska postia. Kiitämme ja iloitsemme kaikesta. Antilta Auli odottaa postia.

Auli nukkuu tuossa vieressäni. Itse istun  ’orrella’ eli sairaalan paareilla. Nää on aika korkeat, siksi orsi-nimitys.

Asko ja Mirja soittavat joka päivä, samoin äiti-Laina.

Olen tilannut paluupaikan 27.11. lähtevälle lennolle. Toivon hartaasti, että pääsen siihen. Hautajaisia en jää odottamaan, jos niin käy, ettei ne ehdi olemaan tuohon mennessä. Simo Pessi on pyydetty Auli siunaamaan. Auli itse pyysi. Pessi on Aulin hyvä ystävä kuin myös koko heidän perheensä. Kaikki on kunnossa. Jopa hautajaispitojen hinnat olen joutunut ottamaan selville Aulin pyynnöstä. Samoin arkun hinnan, kuljetukset yms. Auli suree rahojaan, josko riittävät. Ei auta, vaikka sanon, että minä maksan, kyllä rahaa löytyy. ’On rauhallisempi olo, kun tietää, ettei ole kenellekään vaivaksi kuolemansakaan jälkeen’, Auli sanoo.

Moniankun tiiviiden voimistelujen tähden olen jaksanut täällä hyvin. Huonoselkäiselle tämä olisi ankara ja kova paikka. Aina kaikella on tarkoituksensa, voimistelullakin.

Jätän teidät kaikki Herran huomaan. Siunaan Aulin joka ilta hiuksia silitellen Herran siunauksella. Aulin silmät ovat sameat. Viime viikko on ollut huono. Hänet pestään sänkyyn, vessassa ei enää käy ja puheensa sammaltaa. Toisinaan puhe on virkeämpää, mutta harvoin. Ajatus silti on kirkas ja terävä.

Aatos kirjoitti, että olisi helpompi olla täällä kuin siellä. Voi olla, mutta vaikea on kuvitella Aatosta täällä päivät pitkät ja yöt pääksytysten olemaan ja Aulia auttamaan, kakkapussia tyhjentämään, suppoa laittamaan jne., ja ennen kaikkea vain olemaan hiljaa vierellä, valmiina palvelemaan.

Eräänä päivänä viime viikolla sain ihme tilaisuuden Jumalan ihmeiden näkemiseen. Eräs hoitaja pyysi minua kanssaan laulamaan toisen osaston potilaan luokse. Kyseessä oli hänen ystävänsä, mummo, joka oli halvaantunut. Muuta mummo ei pystynyt sanomaan kuin ’kiitos Jeesus, kiitos Jeesus’. Lauloimme hänelle Oi, Herra, luoksein jää jo ilta on. Toisessa säkeistössä ’Päiväni rientää kohti loppuaan’ mummo tuli mukaan lauluun ja veteli säkeistön komeasti alusta loppuun. Se oli ihmeellisen tuntuista. Sitten taas jatkui ’kiitos Jeesus, kiitos Jeesus’. Näin täällä meikäläistä hoidetaan ja muutenkin; hoitajat ovat todella ihania.

Kätilö Eeva-Liisa Turusen luona.
Näiden kahden kuvan välissä olen näemmä käynyt kampaajalla. Lepopaikkana Eeva Turusen koti.
Kudoin Aulille sukat ja lapaset. Sukat laitettiin Aulin jalkaan arkkuun, mutta ei lapasia. Törmäsin niihin nyt papereita selvitellessäni. Kyllä kouraisi syvältä. Lapaset ovat valkoiset. Niiden päälle olin kirjonut vaaleansinisiä ja muilla vaaleilla väreillä hehkuvia kukkia.

3.10. kirjoitan Outille, ”miten on ihanan tuntuista, että olet kuitenkin pärjännyt. Et ainakaan mitään kortissasi valittanut. Suuri helpotuksen huokaus purkautui rinnastani kun kuulin, että olit päässyt pianon opetukseen. Mitä opettaja sanoi ja sanoo soitostasi? Kerro tarkasti. Tiedät, että olen siitä hyvin kiinnostunut. Isä kertoi, että olet laihtunut 4 kg. No, sehän on vain hyvä, sinun mielestäsi, mikäli oikein ymmärrän.”

Leena V. kirjoittaa, että ”Esa ja Mikko ovat hypänneet välituntisin seipäällä. He ovat päässeet 2 m. Esa koitti tänään hypätä sypressiaidan yli, mutta lötsähtikin keskelle aitaa.”

Auli iloitsee, kun Antilta tulee kortti. Antti kertoo, että on ollut nuorten itsenäisyyspäiväjuhlassa.

Kirjoitan ystävälleni, miten olimme kuunnelleet rakastetun Kalle Jokisen puhetta Huittisten juhlilla. Hän käski kristittyjä iloitsemaan. Siihen Timo (8): ”Miksi vain kristittyjen pitäisi iloita?” Ja pian: ”Kuka muuten on kristitty?” Ja perään oma vastaus: Sellainen, joka on kastettu.” Hetken kuluttua: ”Silloinhan pitäisi nopeasti julistaa Jumalan sanaa, että kaikista tulisi kristittyjä.”

***

Tykkään, että luet tekstejäni. Muistot elämästäni ja elämäni käännekohdista ovat muistoja minun näkökulmastani. Jos haluat lisätä jotakin kirjoituksiini tai vastata kysymyksiini tai korjata hatarasti muistamiani asioita, otan viestisi mielelläni vastaan osoitteessa: irja.aroheinila@gmail.com. Myös Face-sivuilleni voi kirjoittaa ja kommentoida. Jos haluat liittyä WhatsApp-ryhmään, jossa ilmoitan uuden kirjoituksen syntymästä, anna WhatsApp-numerosi.

Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.