Uutena vuotena 1987 kouluun tulee paljon uusia oppilaita. On taas neljä luokkaa opetettavana rinnakkain. Edellisessä luvussa jo kerrottiin, keitä kaikkia. En siis lähde tässä toistamaan nimiä, vaan skannaan teille autenttista tekstiä päiviemme kulusta.
Outi kirjoittaa kuulumisiaan: ”Eilen me ei päästy ollenkaan lenkille, kun satoi niin kamalasti. Kun olimme syömässä, alkoi sataa kaatamalla. Ensiks me ajateltiin oottaa sitä, että sade loppuisi, mutta sitten mä muistin, että huoneen ikkuna on auki ja ilmoitin, että juoksen dormille, koska en haluu, että mun sänky kastuu. Jälkiruokana oli luumuja. Kun mä juoksin luumut suussa pitkin lätäköitä, melkein tukehduin. Satu likasti puhtaat housunsa, mutta mä juoksin niin taitavasti, ettei housut likaantunu lainkaan. Kun me saatiin huoneen ovi auki, mä ryntäsin sulkeen ikkunan. Multa tuli komeen mutaiset jäljet. Lattia lainehti ja ikkunalauta oli ihan märkä. Onneksi oli vain toinen ikkuna auki. Mä olisin saanut muussa tapauksessa nukkua märällä sängyllä. Se oli hirveetä, kun me tultiin dormiin niin siinä edessä oli hirveä järvi. Me jouduttiin polskutteleen yhden kuralätäkön läpi. Ja mun kengät kastu! – – Tänään on paljon hommia. 1) lue ranskan sanat, 2) käy lenkillä, 3) soita piianiinoa, 4) karkkilakko, 5) harjoittele enkun vocab. testiin sanoja oikein olan takaa ym. ym. – – Täällä ei ole vielä satanut lunta, vaikka sitä hirveesti odotetaankin. Sukset on jo otettu esiin. Samoin luistimet. Talvitakit roikkuu kaapeissa ja hellehameet on pakattu laatikoihin odottamaan lämmintä kautta. Toivottavasti se lämmin kausi tulee pian. On kurja odottaa sitä.”
Ja minä alan kirjoittaa äidilleni onnittelukorttia, josta tässä alla alkuosa.
Vihko jatkuu seuraavassa luvussa.
Vesamäen Ullan ja Nihtin Lean tuloa odotettiin hartaasti. Vieraat ovat ulkomailla viihtymisen kannalta äärimmäisen tärkeitä. Saamme katkon arjen rutiiniin 5.2. alkaen, Ullan ja Lean kanssa tehdään kaikkea hauskaa, tavallisesta poikkeavaa.
Ulla ja Lea osasivat jotenkin näyttää ja kuvata elämyksensä ja kiitollisuutensa jotenkin niin sydämeenkäyvästi, että teki mieli aina vain etsiä uutta näytettävää. Tokihan meillä sitä oli: pienen pieni eukalyptuspuumetsikkö, karjanjuottopaikka, joki liaaneineen, yksinäisen puun kukkula, masaikukkulat, naapurit, vastasyntyneet kaksoset, papayapuut, banaanilehto, Moille menetetyt pesäpalloalueet, termiittikeko, vesiputous. Näytettävää on paljon sille, joka haluaa nähdä. Suomessa Lealla ja Ullalla oli sitten myöhemmin kerrottavaa niin kodeissa kuin kouluissa ja seurakuntatapahtumissa. Varsinaiset lähettiläät oikein. Toukokuussa Ulla kiertää kouluja Sleyn työntekijä Saara Mansikka-Kedon kanssa.
Lea ja Ulla toivat meille jonkin brandy-pullon taxfree-kaupasta kentältä. Emme olleet käyttäneet alkoholia lainkaan elämämme aikana, mutta nyt tuntui kivalta avata pullo illan pimetessä. Odotimme innoissamme, että miltä se paljon kehuttu juoma nyt sitten maistuisi.Avaan pulloa keittiössä, vähän ihmettelen, kun se on niin kevyt, mutta lasit ovat valmiina siinä, ei kun pulloa avaamaan. Naurusta ei tule loppua, kun menen avatun pullon kanssa olohuoneeseen. Saamme jakaa pullon sisältämät maukkaat suklaakarkit keskenämme. Minä olen vähän pettynyt. Olisin halunnut maistaa jaloksi kehuttua juomaa hyvässä seurassa, ja kun en edes suklaasta pidä. Mutta saamme nauraa ja nauramme myös. Jekku on hyvä. Kun Ulla pystyy naurultaan puhumaan, hän sanoo, että pila ei ollut heidän keksimänsä. Hekin olivat menneet täydellisesti lankaan.
Lean hienosta, kahdeksansivuisesta raportista luen: ”Aurinko kimalsi vesiputouksen vesipisaroissa. Oli sanoinkuvaamattoman kaunista. Palmujen latvat, banaanipuut, liaanit edessämme ja takanamme pimeä luola. Tuntui kuin olisimme tulleet paikkaan, jossa kukaan muu ei ole ennen käynyt. Valokuvasime ja nautimme näkymästä ja sitten palasimme samaa tietä liaaneja pitkin kuin Tarzanit ikään.” Hieno juttu, kiitos Lea. Harva tekee vastaavaa.
Käymme Ullan ja Lean kanssa kahvilla masaiden puolella. Lea kysyy, eikö minua pelota olla siellä ja jatkaa raportissaan: ”Irja kertoi asukkaiden kyllä tietävän olinpaikkamme, mutta he ovat rauhallista väkeä eikä meillä ollut pahoja aikeita heitä kohtaan.”
Lea luettelee, mitä ihmeellisyyksiä on nähnyt Masai Marassa: ”gaselleja, impaloita, gnu-antilooppeja, seepralaumoja, puhveleita, leijonista puhumattakaan”. Myös hedelmät saavat ansaitsemansa huomion: ”papaija, ananas, luumu, mango, persikka, banaani, meloni…”
Kun paistamme lettuja, Lea havainnoi: ”Näin korkealla ilman happipitoisuus on vähäisempi, joten nuotio kyllä palaa, mutta ei kuumenna tehokkaasti. Lettujen paisto on hitaampaa kuin Suomessa. Maaperästä hän kirjoittaa tärkeän havainnon: ”Punainen lateriittimulta on hyvin liukasta, liukkaampaa kuin saippua.”
Timo lähettää Punkalaitumen pappi Miika Vuolalle Ullan mukana upean perhosen. Ulla pyytää, että Vuola laittaisi kiitoksen Timolle, ei tullut koskaan, mutta tykännyt hän oli todella paljon siitä lahjasta, ”kulki pitkin askelin huonetta ympäri ja pohti, mihin ryhmään tämä kuuluu”. Moniankun seurakunta saa Punkalaitumen seurakunnan lähettämän stolan. Olemme siitä todella kiitollisia. Ulla kirjoittaa kiitokset myös myös lapsille: ”Kiitos Timolle, oli hienoa saada olla saman hyttärin alla. Esan saunavihtaa en unohda milloinkaan, en myös Outin ja Satun iloista kikatusta.”
***
Tykkään, että luet tekstejäni. Muistot elämästäni ja elämäni käännekohdista ovat muistoja minun näkökulmastani. Jos haluat lisätä jotakin kirjoituksiini tai vastata kysymyksiini tai korjata hatarasti muistamiani asioita, otan viestisi mielelläni vastaan osoitteessa: irja.aroheinila@gmail.com. Myös Face-sivuilleni voi kirjoittaa ja kommentoida. Jos haluat liittyä WhatsApp-ryhmään, jossa ilmoitan uuden kirjoituksen syntymästä, anna WhatsApp-numerosi.