185. Mirja muistaa meitä viholla

Moniankun rauhaa: jalkapallopelin kiihkeät äänet raikuvat naapurikoulun kentällä, taustalla kuuluu myös Moniankun seurakunnan kuoron kovaääniset harjoitukset ja lasten huudot. Robinsson putoaa auton lavalta ja halkaisee huulensa, myös alahuuleen tulee reikä. Veikko kantaa pojan terveyskeskukseen. Janne kaivaa haukanpyydystyskuoppaa, johon parhaillaan ostetaan kanaa syötiksi. Veikon kanat tuoksuttavat ympäristöään rajusti. Timo ammuskelee ritsalla, Esa veistää kisii-kiveä.

Timon elämä on helpottunut, koska hän on saanut kaverikseen Jannen, neljäsluokkalaisen mukavan pojan. Kahdessa kuukaudessa hän on kasvanut isoksi pojaksi sekä varreltaan, että mieleltään. Hän syö hyvin, on iloinen ja vapautunut. Kirjoitan, että ”suurena syynä tähän on kaverin saaminen”. Sauna sauhuaa, on siis ehtoo hämäräinen. Sauna on meille äärimmäisen tärkeä kohtaamispaikka.

Outilta tulee äitienpäiväkortti Kijabesta.

Veljeni vaimon, Mirjan, pieni päiväkirja jatkuu muutaman kuukauden tauon jälkeen. Olemmekohan saaneet sen Moniankuun vielä ennen lähtöämme, en muista, sama se. On kuitenkin kiva lukea pikkuveljeni lapsiperheen arjesta Suomessa.

Lapsemme kirjoittelevat toisilleen. Outi vastaa Timolle kesäkuun lopulla 1987.

Veikolla on työmies, joka osaa kirjoittaa. Naiset eivät yleensä osaa. Varmaan tunnistat Veikon nimen kirjeestä. Vilko Aro.

Outi muistaa jopa meidän hääpäivän 2.6. ja kirjoittaa, että minä, Irja, olen kertonut heille, miten meillä on oikeastaan kaksi hääpäivää. On tuo 2.6., joka usein unohdetaan, mutta helluntaina aina muistamme, että on vihkipäivä.
Meillä on porukkaa kaiken aikaa.

Vähän ennen koulun loppua meillä on jännittävät paikat, sillä iso poika ei kestä kahta pikkupoikaa. Olen joutunut olemaan varuillani tämän vuoksi koko kevätkauden. Kerran iso käy käsiksi ja syntyy pelottava konflikti. Syntynyttä vihaa puretaan monin tavoin. Lapset eivät uskalla mennä kouluun. Kevätjuhlan ohjelmia ei voida aloittaa ennen kuin asia on puitu. Tilanne laukeaa keskustelemalla ja anteeksi pyytämällä, mutta kaikki joutuvat olemaan silti varuillaan. Kun koulu päästään jälleen aloittamaan ja saadaan ohjelmaharjoitukset käyntiin ja lopulta juhla ohi, viidenkymmenen hengen joukko ruokituksi ja sijoitetuksi yöpuulle, ”panemme Annukan kanssa kädet pitkältä ristiin ja huokaisemme helpotuksesta, jos mitään kamalaa ei ole tapahtunut.”

Kevät on ollut rankka. Olen joutunut opettamaan aika ajoin kaikkia luokka-asteita, koska toinen opettaja on sairastunut. Lopulta kevätjuhlan valmisteluun ei ole jäänyt aikaa kuin viikko. Olen joutunut tekemään kaikenlaista voimien äärirajoille asti.

Irja uupuneena koulunsa rapulla Moniankussa. Yksinäisyydessä voin ikävöidä puoli vuotta sitten kuollutta sisartani.
Sen lisäksi, että Veikko tekee hyvin pitkiä päiviä aseman managerina ja öisin ambulanssikuskina, häntä pyydetään/vaaditaan pitämään pyhäkoulua ja käymään saarnamatkoilla. Veikko ei osaa sanoa lainkaan ”ei” pyytäjille.
Outi on tullut kotiin käymään. Kenen maalaus seinällä? Epäilen Esaa.
Voi hyvä ihme, miten lapset ovat kasvaneet parissa vuodessa.

***

Tykkään, kun luet tekstejäni. Muistot elämästäni ja elämäni käännekohdista ovat muistoja minun näkökulmastani. Jos haluat lisätä jotakin kirjoituksiini tai vastata kysymyksiini tai korjata hatarasti muistamiani asioita, otan viestisi mielelläni vastaan osoitteessa: irja.aroheinila@gmail.com. Myös Face-sivuilleni voi kirjoittaa ja kommentoida. Jos haluat liittyä WhatsApp-ryhmään, jossa ilmoitan uuden kirjoituksen syntymästä, anna WhatsApp-numerosi.

Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.